maanantai 14. huhtikuuta 2014

Taivaansinistä!

Tilin laihtumista ilmassa, sillä kävimme tänään poikaystäväni kanssa kaupungilla ja päätin sitten tehdä vaikka mitä tärkeitä ostoksia. Auts. Pidättäydyin sitten hiusvahan ostosta (joka oli alunperin ollut mielessä), sillä ei liikaa yhden päivän sisällä.. eikö niin?

Aurinkoinen keli jes!
Olen jo pitkään tarvinnut ainakin yhdet toiset housut, sillä vanhat mustat housuni päättivät revetä kahdesta eri kohdasta. Sanon suoraan, että mulla on todella leveä lantio (tiimalasivartalo), joten housujen löytäminen on suoraan sanottuna helvettiä. On todella harvinaista, että käy hyvä tuuri ja löydän heti sopivat, ja vaikka housut muuten sopisivat niin vyötä on aina pakko käyttää, sillä housujen ja alaselän väliin jää aina 5-10cm rako, eivätkä ne istu lantion kohdalta kunnolla.

Tänään löysin kuitenkin hyvinkin sopivat housut ONLYstä. Ei ollut edes tarkoitus käydä housushoppailemassa, mutta tuli sellainen olo, että tuolla kannattaisi nyt käydä. Siellä oli tarjous: kahdet housut 60 euroa (yhdet 40e). Päätin hyötyä sitten siitäkin!




Ostin siis näiden vaaleansinisten housujen lisäksi samanlaiset mustat. Kangas erittäin joustavaa ja pehmeää. ONLY kahdet housut 59,95 euroa. Alunperin hain siis mustia housuja, mutta oon aina halunnut vaaleat ja aika halvalla sai, kun ottaa vielä huomioon tiimalasivartalon vaikeudet housuosastolla.. :) Toivon nyt, että nämä kestävät kulutusta!
ps. Kyllä, laput näkyy näissä kuvissa, sillä en ollut varma pidänkö nuo vaaleat housut vai en.


Stadiumista tarttui mukaan käytännöllinen vesipullo (4,95e). Nykyinen vesipulloni olen saanut veripalvelusta lahjaksi ja se toimii muuten hyvin, mutta saattaa vuotaa laukkuun muiden liikkakamojen sekaan. Lisäksi tähän uuteen ihanan pirteän pinkkiin pulloon mahtuu enemmän vettä treenejä varten!

/meidän tv-taso on muuttolaatikko, koska opiskelijaelämä :D/



Kävimme myös Suomalaisessa kirjakaupassa, josta hankin itselleni uudet käytännöllisen kokoiset yliviivaustussit mm. pääsykokeisiin lukua varten (ja toivon mukaan yliopistoon). Väreistä löytyi voimavärini oranssi (plussaa) ja maksoivat 7,95e.  Stabilot ovat aina luotettavia! Mahtuvat vieläpä penaaliin, jos joskus haluan ottaa mukaan.

Ei sen kummempi reissu kaupungille, mutta rahaa paloi kyllä :D Seuraava hankinta sitten hiusvaha.. Saas nähdä milloin rohkaistun siihen rahaa käyttämään.

Kommentti taas tervetullutta!
Ihanaa viikon alkua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Mulla on myös tuo farkkujen etsintä yhtä tuskaa ja hampaiden kiristelyä! Mulla oli kerran maailman parhaat farkut joita en ole sen koommin löytänyt mistään! Ruotsin Cubuksesta täydellisen pehmeää stretsiä,tooosi korkeevyötäröiset farkut jotka vielä näyttikin niin hyvältä jalassa. En ole tosiaan sen jälkeen löytänyt vastaavia :(
    Täytyykin ehkä käydä tsekkaamassa Onlyn valikoimat ekana palkkapäivänä kiitos vinkistä :)!
    Ainii, ja mun (aika keskeneräisessä) blogissa olis uutta treenipostausta :)!

    VastaaPoista
  2. Joo mä en kyllä ymmärrä miten farkkujen löytäminen voi olla NIIIIN vaikeaa! Äitini kans vinkkas, että Lohjan Sokoksessa on kuulemma farkut, jotka myyjän mukaan "sopivat kaikille". Siitä en tiedä pitääkö toi paikkansa :D Mutta joo, käy tsekkaa Only! Siellä on XS-XL vyötärömitat ja 30-34" lahkeen pituus

    Jes käyn katsomassa!

    VastaaPoista

Ajatuksiasi voit näppäillä tähän!