Jääräpäiset raskauskilot

Olen ollut äiti nyt 8,5 kuukautta. Sen mukana on tullut mielettömän paljon hyvää ja iiiihan hitusen vaikeitakin asioita - kuten esimerkiksi raskauskilot. Muistan vielä miten kirjoittelin tänne puolisen vuotta sitten intoa, motivaatiota ja tietynlaista raivokasta tarmoa puhkuen kilojen pudottamisesta, terveellisestä elämästä ja ylipäätänsä kaikesta mitä esimerkiksi yhteiskunta haluaisi minun kirjoittavan. Nyt haluan kirjoittaa totuuden siitä miten tähän asti on mennyt.

Ensinnäkin minulla ei ole ollut energiaa tai aikaa olla se superihminen, josta olen aikaisemmin kirjoitellut unelmoiden. Minulla on yli kahdeksan kuukauden univelat päällä. Itse asiassa varmaan yhdeksän, koska loppuraskaudesta en nukkunut enää kokonaisia öitä. Välillä on ollut viikkoja, kun unta tulee yössä se kolme tuntia. Sillä. Ei. Pärjää. Eikä sillä todellakaan liiku ja toteuta unelmiaan. Joten olen yrittänyt olla vain paras mahdollinen äiti sekä keskittänyt energiaani ihan vähän itseni toteuttamiseen, kuten neulomiseen. Eikä pidä unohtaa parisuhteen laatuaikaa.

Energiapuutteesta johtuen ruokavalioni on ollut nyt syksyllä... aika kammottava. Olen kyllä syönyt
terveellisesti, mutta aivan liian vähän. Se on minulle todella tyypillistä. 1500 kalorilla päivässä ei pärjää. Tai no, sillä ei kuole, mutta keho tarvitsee aika paljon enemmänkin ottaen huomioon sen, että se kuluttaa lepotilassa vähintään tuon verran. Tämä täytyy hoitaa kuntoon aika äkkiä, etten uuvu totaalisesti.
Noh. Jos ei nuku, eikä syö niin miten sitä liikkuisi sitten. Kävelyillä olen käynyt ja kesällä treenasin kotiohjelmalla kuukauden kaksi, mutta siinähän se. Vatsamakkarat ovat siis edelleen tallella ja ennenkaikkea liikunnan tuoma onnellisuus ja ilo on edelleen poissa...

Halusin myös kertoa raskauskiloista ja raskauden jälkeisestä vartalosta. Media antaa sellaisen kuvan, että raskauskilot on helppo tiputtaa pois, kun oikein haluaa. Kiloja missä muutkin. Kaikki on omasta tahdonvoimasta ja motivaatiosta kiinni. Sittenhän sen oman kropan saa nopeasti takaisin, kuten Cambridgen herttuatar Catherine on saanut!
Tämä on niin iso valhe. Minä olen käynyt synnytyksen jälkeisessä jumpassa nyt puolisen vuotta. Olen sinä aikana saanut vatsalihasteni erkauman kurottua täysin kiinni. Se on ihan mieletön juttu ja vaikeampi toteuttaa jälkeenpäin. Erkauma on siis sitä, kun vatsalihasten väliin jää raskauden jälkeen ns. tyhjää tilaa. Niiden väliin saa laitettua sormen, kaksi sormea.. nyrkin. Erkauman koko riippuu täysin kudostyypistä, raskausmahan eli esim. vauvan koosta sekä siitä monesko raskaus on kyseessä. Minulla oli onneksi alkujaan aika pieni se väli, mutta kyllä siihen pari sormea sai - vaan ei enää!

Raskauskilot taas... Usein naisia on kaksi sorttia: ne, joilla kilot vaan häviävät imettämisen myötä ja nainen vähän "kuihtuu" sekä ne, joilla kilot jämähtää kiinni, jotta nainen ja vauva selviäisivät, jos tulee esimerkiksi nälänhätä tai kuiva metsästyskausi (sillä tämähän on jäänne jostain kivikaudelta). Kävi ilmi, että olen tässäkin evoluution ihmelapsi eli kilot eivät lähteneet sitten millään. Sillä vaikka olen liikkunut vähemmän kuin oletin niin olen kuitenkin ollut oikeasti aktiivinen ihminen, käynyt kävelyillä sekä kerran viikossa siellä äiti-vauva-jumpassa. Kaiken tämän lisäksi IMETIN yli 8 kuukautta, mikä kuluttaa todella paljon energiaa. Asia on kuitenkin usein niin, että imetyksen loputtua kilot alkavat tippua helpommin pois. Keho suostuu luopumaan ylimääräisestä rasvasta, sillä lapselle ei enää tarvitse turvata äidinmaitoa oli tilanne mikä tahansa. Lopetin imetyksen reilu viikko sitten poikani tahdosta ja toivon, että siitä seuraisi kehonkoostumuksen muuttumista.

Joten: Kyllä, olen omalla toiminnallani hidastuttanut nyt syksyllä aineenvaihduntaani todella paljon, mutta ei, en laihtunut keväälläkään luonnollisesti, vaikka liikuin ja söin aika hyvin. Juuri synnyttäneet naiset, älkää kokeko tuskaa raskauskiloista, sillä voi olla, ettette voi niille paljon mitään juuri sillä hetkellä. Se ei tarkoita sitä, että elämä pitäisi vetää ranttaliksi ja syödä ja juoda mitä sattuu ja miten sattuu, mutta tämä tieto ja tosiasia antaa meille ehkä sitä armoa mitä kaipaamme omaa kehoamme ja itsekuriamme kohtaan juuri tällä hetkellä.

Planner love - kikki.K saapui!

Hei!

Viime postauksessa muistaakseni lupasin kirjoitella uudesta vanhasta harrastuksestani. Päätin loppujen lopuksi mielummin kuvata videon (iik), joka oli tosiaan ensimmäinen luokkaansa, joten pahoittelen jo etukäteen ööm.. jäykkyyttä ja muuta kokemattomuutta, joka videolla varmasti näkyy ja kuuluu.

Harrastuksiini kuuluu siis nykyään aktiivisesti kalenterit ja niiden tuunaaminen! Esittelen videolla tarkemmin uuden plannerini (eli siis kalenterin, jossa kierteet) sekä muuta sälää, jota tilasin tuunaamista varten kikki.K:n sivuilta. Tässä meni tovi, kun opettelin sekä muokkaamaan videota että kuvaamaan itseäni edes jotenkin... Eiköhän harjoitus tee mestarin tässäkin asiassa ja tulevat videot ovat ehkä vähemmän jäykkiä :D

Summer is over

Minun kuuluisi tässä kohtaa soittaa surullista musiikkia taustalla ja nyyhkyttää, että kesä on ohi ja nyt tulee kylmä, mutta ei!!! Kesä on ohi ja se ei oikeastaan haittaa! En muista onko tämä tullut aiemmin ilmi, mutta olen äärimmäisen vaihtelunhaluinen ihminen. Joten neljä vuodenaikaa sopii mulle vallan mainiosti. Vuodenajan loppupuolella olen jo täysin kyllästynyt ja haluan vaihtelua. Sitä paitsi syksy on ihanaa aikaa. Ilma viilenee, saa pukeutua kerroksittain ja kaivaa ne syyskengät ja -takit kaapista, saa juoda kupillisia teetä ilman järkyttävää jälkihikeä, nauttii saunasta ihan eri tavalla ja pystyy halaamaan aviomiestään ilman lämpöhalvausta. Can't wait!

Kesä on ollut mahtava. Mies on ollut kotona, poika se vain kasvaa ja kehittyy (ryömii jo!), sain tavata ystäviä, perhettä, sukulaisia, nähdä maailmaa, syödä hyvin ja harrastaa omiakin juttuja. Nyt syksyn alku on mennyt autokoulun teoriatunneilla istuttaessa, jumpatessa vauvan kanssa, opetellessa veganismia (iik kyllä!) ja aloittaessa uutta vanhaa harrastusta, josta lisää myöhemmin.

Meille on tullut myös perheenlisäystä! Kaksi itämaista lyhytkarvaa, Tikru ja Rambo. Ihanat, ihanat
kissat, joista on nyt kuukauden aikana tullut äärimmäisen rakkaita ja täysin osa perhettä! Rotunsa mukaisesti molemmat ovat äärimmäisen sosiaalisia, rakkaudenkipeitä otuksia, jotka juttelevat takaisin, kun heille puhuu. Tikru on se aktiivisempi ja huomionkipeämpi ja Rambo on se vähän rauhallisempi, jonka kanssa edetään ihan hänen tahtiinsa. Rambolla meni pari ensimmäistä viikkoa piileskellessä ja pelätessä sitä sun tätä, mutta on nyt jo täysin kotiutunut ja syliinpunkeva pieni rakkauspakkaus. Vuosia olen kaivannut kissaa ja nyt minulla on niitä kaksi <3

Poika on ensi viikolla jo 8kk vanha. Omaa aikaa on nykyään sen verran, että yritän päivitellä tänne
enemmänkin asioita. Tajusin, etten ole kirjoitellut kahdesta syystä 1) ei ole aikaa ja energiaa siihen 2) ei ole mitään sellaista "omaa" mistä kirjoittaa. Kaikki on mennyt täysin vauvan ehdoilla. Elämä on kuitenkin vähän palautunut "normaaliksi" oman ajankäytön osalta, joten tänne kirjoittamisesta tulee varmasti rutiinimpaa. Lähiaikoina laittelen postausta uudesta vanhasta harrastuksestani, josta mainitsin jo ylempänä ;)

Ihanaa syksyn alkua!
Koitetaas kaikki kesän lopusta masentumisen sijaan nauttia taas tekemisen täytteisestä elämästä!

ps. Lopuksi vielä kuvia kesästä!

Mökillä

Kaksi koiraa mökillä

Pariisissa

Pogottajia Pau'ssa, Etelä-Ranskassa

Rambo

Tikru

Vertailua

Katson kauniita, nuoria naisia bussissa. Oikeastaan, ehkä enemmänkin tyttöjä. Ovat ehkä lukion ekalla. Kauhukseni huomaan vertailevani kehoani heidän omiinsa. Olen tehnyt sitä ehkä 10 minuuttia huomaamattani. Se ei ole minulle mitenkään omituista. 

Miksi minä, aikuinen nuori nainen, vertailen synnyttänyttä, elämää tehnyttä ja nähnyttä kehoani 17 vuotiaiden laihoihin kehoihin ilman äitiyden jälkiä. 

Eräs ihana ihminen laittoi minulle vähän aikaa sitten viestiä, jonka sanoma oli oikeastaan tämä: älä ahdistu kehostasi sillä olet luonut jotain ihmeellistä. Tämä ihana ihminen on aivan oikeassa. Tein jotain suurenmoista, lapsen. Kannoin häntä 9kk ja pusersin hänet maailmaan. Olisi hullua jos tämä ei näkyisi tai tuntuisi missään. Se on raskainta ja isointa mitä ihmisen keho voi koskaan tehdä. Tottakai siitä jää jäljet. 

Ahdistuneena katson ympärilleni ja kerron itselleni miksi olen vähemmän. Vähemmän kaunis, vähemmän arvokas, vähemmän laiha, vähemmän.. Tai sitten olen liikaa. Liian muodokas, liian rintava, liian löysä... Odotan sitä päivää, kun voisin sanoa, että olen tyytyväinen itseeni. Pelkään vain, ettei sitä päivää koskaan tule. 

Nuoret tytöt poistuvat bussista. Jään katsomaan heidän peräänsä. Huokaisen syvään. Pitäisi oppia rakastamaan tätä kehoa. Se on niin kamalan vaikeaa.

Kuolema muokkasi minua

Ihminen muuttuu elämänsä aikana paljon. Elämä muokkaa ja muovaa. Joskus kevyesti ja joskus hyvin kovakouraisesti. Olen viime aikoina pohtinut paljon ihmisyyttä, erilaisia arvomaailmoja ja ennenkaikkea sitä, miten usein tuntuu siltä, että useimmat meistä elävät katse tulevaisuudessa unohtaen tämän hetken tärkeyden ja sen ihmisten tuoman ilon ja rakkauden.

Selitän vähän.

Olin teini ja perfektionisti. Elin sen lisäksi syömishäiriöni kourissa. Kaikki piti suorittaa täydellisesti, eikä koulussa olisi kelvannut oikeasti mikään muu kuin kymppi. Nostin hulluna keskiarvoani 8,6:sta 9:ään yhdeksännen luokan päättötodistukseen (niin kuin sillä olisi ollut oikeasti väliä, kun hakemaani lukioon vaadittiin sinä vuonna 7,2 keskiarvo). Sen piti olla tasan yhdeksän. Ei muttia. Lukiossa meininki jatkui siten, etten ollut tyytyväinen kovinkaan moneen arvosanaani siitä huolimatta, että ne olivat vähintäänkin hyviä. Kaikessa piti pärjätä ja olla taitava.

Haluan puhua tästä, koska minua surettaa se kuinka suorituspainotteisia meidän yhteiskunnassa ollaan. Ja se näkyy, kuuluu ja tuntuu. Ihmiset sairastuvat syömishäiriöihin, masennuksiin, burn outehin, sydänsairauksiin... Ja ennen kaikkea minusta tuntuu siltä, että moni on liian onneton. Mutta aina voi muuttua. Minä muutuin. 

Yli neljä vuotta sitten pikkuveljeni kuoli, kuten mainitsin yhdessä aikaisemmassa blogitekstissäni. Se muutti kaiken. Koulun kympit eivät siinä vaiheessa tuntuneet enää kovinkaan tärkeiltä. Kuoleman edessä ihminen ymmärtää asioiden todellisen arvon. Tajusin mikä on minun elämässäni tärkeintä. Minulle on tärkeintä ihmiset, rakkaat. Ne, joiden kanssa minun on hyvä olla ja jotka saavat minut nauramaan. Haluan myös minulle innostavan ammatin, vaikka siitä ei maksettaisi paljoa palkkaa (päädyin luokanopeopiskelijaksi heh). Haluan elää täysillä. Nauttia jokaisesta päivästä. En halua elää sumussa pakkojen ja suoritusten keskellä, koska niillä ei ole loppujen lopuksi mitään väliä. Kukaan ei kuolinvuoteellaan ole miettinyt, että olisi pitänyt tehdä enemmän töitä. Sitä on kyllä harmiteltu, että mites perheaika ja ystävät, joita ei ole nähnyt aikoihin.

On vaikeaa elää stressin ja suorittamisen ulkopuolella. Sorrun siihen edelleenkin välillä itse - tottakai.
Se kuuluu meihin ihmisiin. Mutta jokaisen olisi hyvä pysähtyä välillä miettimään mikä on oikeasti tärkeää. Minulle tärkeintä on perhe. En enää koskaan saa halata veljeäni ja se tuntuu pahemmalta kuin yksikään huono arvosana. Miksi nämä pitää rinnastaa? Koska toinen on toista räikeästi tärkeämpi. Menetettyä ei saa takaisin, kokeen voi aina uusia. Tai sitten jättää uusimatta, koska ei se yksi koe maailmaa kaada.

En kannusta laiskuuteen, enkä menemään siitä mistä aita on matalin. En itsekään tee niin. Pyrin Helsingin yliopistoon linjalle, mihin on todella vaikea päästä. Sain lapsen 20-vuotiaana. Vaadin itseltäni välillä liikoja. Mutta täytyy muistaa millä on väliä. Mitä jos kuolisit huomenna? Mitä haluaisit tehdä ennen sitä?

Kliseisesti: Elä niin kuin jokainen päiväsi olisi viimeinen. Silloin ei tarvitse jälkeenpäin katua.

Ja vielä äitiäni lainaten: Vihaisena ei saa mennä nukkumaan.

Tarvitsen sumuvalot

Viime päivät ovat menneet kuin sumussa. Henkisessä sellaisessa. Katson peiliin ja näen jonkun muun kuin itseni. En tunnista, en tunne. Tiedän toimintatapani olevan väärin, mutta en osaa lopettaa.

Jos ei ole ollut raskaana niin ei voi ymmärtää miten se vaikuttaa kehoon ja mieleen. Palautuminen vie paljon aikaa ja mitään ei voi nopeuttaa. Ruokavalio on vaikea pitää kunnollisena, kun univelkaa kertyy lisää ja lisää. Liikkuminen on ajallisesti hankalaa, sillä vauva vie kaiken ajan ympäri vuorokauden. Oma jaksaminen on kortilla, vaikka olisi kuinka onnellinen. Ja onnellinen minä olen. Onnellinen ja kiitollinen tästä lapsesta, joka minulle on suotu. Hän on täydellinen.

Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kroppani on kaukana täydellisestä. Eikä siinä mitään. Eihän siinä ole mitään yllättävää. En kuitenkaan ajatellut, että kehoni takaisin saaminen olisi näin vaikeaa, sillä olenhan nuori. Esikoinen kakskymppisenä, sitähän palautuu melkein itsekseen? Väärin. Imettäminen laihduttaa? Taas väärin. Ainakin minun kohdallani. Tuntuu lähinnä siltä, että imettäminen estää minua lihomasta lisää, mutta ei se kiloja kadota - valitettavasti. Ja laihduttaa ei voi, kun imettää.

Mitä siis teen? Käyn jumpassa joka keskiviikko. Saan ensi viikolla liikuntaohjelman, jota voi noudattaa kotona (viitaten aiemmin mainitsemaani ajanpuutteeseen) ja aion sen myös tehdä. Lisäksi iso osa tätä koostuu ruokavaliosta. Kirjoitin tänne monta kuukautta siitä miten aion syödä oikein ja terveellisesti. Kävipä niin, että itsekontrolli petti ja pahemman kerran. En olen koskaan ollut näin "iso" jos ei laske loppuraskauden valasmaista olemustani. Tämä uusi "ennätys" elämässäni ei tunnu hyvältä ja on kaiken lisäksi paljolti itseaiheutettua. Ja koska olen viime aikoina vain vajonnut itsesääliin niin "päätin", ettei tälle nyt edes voi tai kannata tehdä mitään. Läski mikä läski. Tämä ajattelutapa muuttuu just nyt.

En useinkaan osaa sanoa miten saan itseni taas oikealle tielle. Olen eksynyt polulta keskellä synkintä metsää. Tarvitsen tähän voimaa ja vahvaa päättäväisyyttä niinäkin päivinä, kun unta on tullut vain 4,5 tuntia ja pitäisi jaksaa ilman suklaata. Ruoka on kai jonkinlainen keino paeta muuta hankalaa oloa. Onpahan sitten "oikea syy" olla äkäinen ja puhista itsekseen. Niin ja tietenkin syy ajatella, etten voi painolleni tai keholleni mitään. Kyllä voin. Ja en tiedä miksi olen jo kuukausia ajatellut pelin olevan menetetty.

Tästä siis alkaa uusi, vahvempi minä. Ja ennenkaikkea paremmin voiva minä, sillä lukemattomat suklaapatukat ja sushit eivät tee oloani kovin hehkeäksi saatika onnellisemmaksi.

May the force be with me.

Mitä mukaan vauvan kanssa liikkuessa?

Uutena äitinä oppii paljon ja nopeasti. Muun muassa sen, mitä kaikkea on oltava mukana vauvan kanssa liikkuessa. Alussa sitä unohti aina välillä yhtä sun toista kotiin, nykyään vaippalaukun pakkaaminen sujuu jo automaattisesti. Listaan tähän meidän "välttämättömyydet" ja vähän ekstraa.

VAIPAT JA KOSTEUSPYYHKEET

Ylläripylläri, ilman näitä on aika vaikeaa! Meillä on aina noin neljä vaippaa mukana sekä kosteuspyyhkeitä. Jossain vaiheessa otin mukaan myös pikkupyyhkeen, jolla sai peppupesun jälkeen kuivattua, mutta tällä hetkellä oon suosinut noita kosteuspyyhkeitä. Jotenkin koen sen itse helpommaksi.

VAIPANVAIHTOALUSTA

Oon tavallaan hieman vainoharhainen. Mulla on jokin pakkomielle laittaa vauvan ja julkisen vessan vaipanvaihtoalustan väliin oma vaipanvaihtoalusta. Näitä on vaikka minkälaisia, meillä on yksi, joka on tullut Emmaljungien vaipanvaihtolaukun mukana (kai, käytetty) sekä isompi, jonka olen ostanut Kampin Bebesistä. Kätevää myöskin sen takia, että esimerkiksi se Emmaljungan on helposti pyyhittävä, molemmat on helposti pestäviä, eikä tarvitse miettiä lainahoitopöydän puhtautta niinkään paljoa.

HARSO

Miten tärkeä asia! Harso on ehdoton kaikkiin katastrofitilanteisiin: puklut, kakat, pissat, näkösuoja.. Tässähän voi valita sitten itselleen parhaimman vaihtoehdon. Tällä hetkellä käytän ihan normaalikokoista harsoa, mutta on niitä kapaloliinojakin ollut menossa mukana!

IMETYSLIINA

Niin älyttömän kiva keksintö. Joku voisi tässä kohtaa miettiä, että miksi ei vain käytä normaalia harsoa ja mikä on edes imetysliina. Imetysliina on nimensä mukaisesti liina, joka on suunniteltu imetykseen niin, että siinä on toisessa pitkässä laidassa keskellä puolikas "vanne", joka mahdollistaa imettämisen suojassa katseilta niin, että edelleen näet vauvan. Katsekontakti on siis mahdollista pitää, päätä ei tarvitse työntää sinne alle ja se ei ole tiellä. Minä ja R ollaan tykätty tästä kauheasti. Minä sen takia, että näen mitä hän tekee, eikä se ole hankala ja R sen vuoksi, että sillä on kiva leikkiä ja äitiä on kiva katsoa silmiin, eikä tule liian yksinäinen olo siellä liinan alla. Lisäksi imetysliina on kätevä paikoissa, joissa on paljon ärsykkeitä, sillä vauvan näkökentän "peittyessä", on helpompi keskittyä itse asiaan eli syömiseen! Näitä myydään ainakin vaaleanpunaisina ja tummansinisinä. Omani löysin Bebesistä, mutta olen nähnyt näitä myös Baby Stylessa.

VAIHTOTUTIT

Aina, aina vähintään yksi vaihtotutti mukaan. Lukemattomat kerrat tuttihihnasta huolimatta on tutti pudonnut lattialle, laahannut ravintolan epähygieenisiä penkkejä tai joku on istunut sen päälle. VINKKI: jos ostat pari MAMin tuttia niin ne myydään sellaisessa todella kätevässä tuttirasiassa, jonka voi myös steriloida ja joka pysyy steriilinä jopa 48 tuntia! Kaikenmerkkiset tutit ovat mahtuneet rasiaan tähän mennessä, paitsi Ainun ensitutti.

VAIHTOVAATTEET

Tämä on opittu lukemattomat kerrat kantapään kautta. AINA mukaan vaihtobody, sukat ja pöksyt tai vaihtobody ja potkari. Vaipat falskaa säännöllisesti, vaikka olisivat kuinka hyviä! Ja pieni huomio vielä tähän: matkustaessa pidempään, esimerkiksi lentäen, varaa vähintään kaksi vaihtokertaa lapselle. Elämä on arvaamatonta.

LELUJA

Tähän voisi sanoa, että mikä välttämättömyys tämä on, mutta sen ymmärtää sitten, kun kulkee Sophie la giraffe, unirätit, kaikki, missä on rinkulat, jotka saa suuhun sekä sellainen monipuolinen dinosaurus.

kaupungilla 4kk vauvan kanssa, joka tylsistyy kauppoihin ja siihen, että äiti ja isä eivät koko ajan viihdytä. Leluja, leluja, leluja! Ja erilaisia sellaisia. Meillä on tapana raahata mukana vähintään kahta, jolloin saa vaihtelua, kun toiseen kyllästyy! Tämänhetkisiä suosikkeja ovat

OMAT KAMAT

Aivan. Entä vanhempi? Mulla on tapana raahaa mukana pussukkaa, jossa on kaikki rasvat, käsidesit yms., jolloin sitä voi aina heitellä laukusta toiseen ja kaikki pysyy mukana. Käsidesin lisäksi suosittelisin itsellekin vaihtopaitaa, jos on menossa pidemälle. Vesipullo on kans ehdoton - varsinkin imettävälle äidille!

Kun katsoo tätä tavaramäärää, saattaa ihmetellä, että mihin laukkuun tämmöiset nyt sitten mahtuu. Vaippalaukuthan on aika tilavia ja nielee yllättävän paljon kamaa, mutta mua on ainakin alkanut vähän rassaa se, ettei voi ikinä käyttää kivannäköisiä laukkuja enää.. ELI: joko voit ostaa kalliin uuden, hienon vaippalaukun tai käyttää tarpeeksi isoa tarkoitukseen soveltuvaa käsilaukkua/reppua. Mun suosikkina tällä hetkellä on Fjällrävenin Kånken! Sinne MAHTUU tavaraa!

Summertime!

Kesäloma on parasta!
Joku voisi ajatella, ettei minulla ole kesälomaa, sillä olenhan äitiyslomalla. Mihin minä muka lomaa tarvitsisin? Noh, mieheni on tehnyt aika paljon (lue: koko ajan) kouluhommia, joten hänen lomalla oleminen mahdollistaa myös minulle lukuisia asioita. Esimerkkeinä tästä oma aika, jumppaaminen, rauhassa suihkussa käyminen, aamuisin nukkuminen ja muutakin seuraa kuin ihana pieni vauvani!

Meillä ei ole mielettömästi kesäsuunnitelmia, koska tarkoitus on myös yrittää rentoutua kunnolla ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen. Haluaisimme kuitenkin laittaa kotia (eipä olla arkena oikein ehditty), käydä Ranskassa sukulaisteni luona, olla vähän mökillä ja tehdä ehkä pienehkö reissu Hankoon. Muuten aikataulut ovat aika löyhiä ja tehdään niin kuin meistä tuntuu milloinkin parhaimmalta.

Pupukengät kampaajalla

Itse olen valmistautunut kesälomaan virittäytymällä oikeaan mielentilaan. Miten, kysytte? Ja vaikka ette kysyisi niin tässä vastaus: Olen käynyt erinäisissä "kauneushoidoissa", koska tämän kevään jälkeen todellakin ansaitsen ne. Pedikyyri, manikyyri sekä kampaaja on tehty. Enää nautittavana hieronta ja sokerointi! Tähän olen säästänyt kuukausia - totally worth it by the way. Olen myös saanut itseäni viime aikoina niskasta kiinni ja todella syönyt terveellisemmin. Joka viikko käyn kerran äiti-vauva -jumpassa, missä käytännössä minä teen kuntopiirissä liikkeitä hikoillen ja kärvistellen (ihanaa) ja R heiluu keskellä kuntopiiriä selällään tai mahallaan yrittäen syödä varpaitaan. Todella hyvin on mennyt tähän asti! Pikkumies on ihan meiningissä mukana ja nauttii erilaisista ärsykkeistä hirmuisen paljon. Aika tottunutkin hän on, kun ollaan pari kuukautta kohta käyty viikoittain.

Sää on suosinut meitä tähän asti, toivottavasti se jatkuu. Olisipa edes lämmin juhannus vaihteeksi, se on suuri toiveeni.
Ihanaa, aurinkoista ja rakkauden täytteistä kesää teille kaikille! Nautitaan elämästä ja sen ihanuuksista.

Usko, Toivo, Rakkaus

Elämäni on aika täydellistä. Minulla on rakas aviomies, ihana lapsi, kannustava ja hauska perhe, superystäviä... Lista on pitkä. Jostain syystä olen kuitenkin viime aikoina pohtinut paljon hengellisiä asioita. Vähän tuntuu siltä, että elämässäni on nyt jonkinlainen käännekohta. Kävin kampaajalla, leikkasin hiukset. Se piristi ja raikasti. Ehkä tämä hengellisyysjuttu on henkinen hiustenleikkuu?

Olen kerran elämässäni uskonut Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, mutta monenkin asian summa teki sen, että uskoni järkkyi ja en enää pystynyt ajattelemaan asiaa. Vähän aikaa sitten eräs minulle hyvin rakas henkilö on aloittanut aktiivisen tutustumismatkansa Jumalan ja Jeesuksen luo. Tämä laukaisi minussa paljon ajatuksia. Miks hylkäsin Jumalan monta vuotta sitten? Onko Jumalan vika, että lapsia kuolee? Onko se oikeasti Jumalan vika, että minun veljeni kuoli? Miten maailmassa voi olla pahuutta, jos Jumala on olemassa? Miten Hän voi antaa kamalien asioiden tapahtua?

Luin jokusen päivää sitten kirjoituksen, jossa sanottiin näin: "Jumalaa ei voi sanoilla ilmaista, ei kokonaan tuntea, ei nähdä eikä käsittää. Minä en tiedä, mikä on kärsimyksen syy, mutta tiedän, että Jeesus Kristus kärsii meidän kanssamme." Kirjoitus on kokonaisuudessaan todella hieno, kannattaa lukea, jos yhtään kiinnostaa. Jotenkin se pisti minut miettimään sitä, että miksi olen ollut niin katkera. Jos Jumala on oikeasti olemassa niin mikä sanoo, että Hän voisi poistaa meiltä kaikilta kärsimyksen? Ehkä Hän ei voi sitä tehdä. Ehkä Hän ei ole henkilökohtaisesti vastuussa jokaisen lapsen kuolemasta tai traagisesta onnettomuudesta? Ehkä hän kärsii myös? Ehkä Jeesus Kristus ainakin kärsii meidän kanssamme, sillä Hän voisi hyvin ymmärtää tuskamme ja yksinäisyyden tunteemme.

Moni ei tiedä mitä kaikkea minulle on tapahtunut. Oikeastaan emme loppujen lopuksi tiedä toisistamme paljoakaan. Ohitamme toisemme kadulla omissa kiireissämme ja omissa maailmoissamme miettimättä sitä mitä joku on saattanut käydä läpi tai miten joku parhaillaan saattaa kärsiä. En ole puhunut kauheasti pikkuveljestäni, koska se on aihe, jota en halua ja jaksa ihmisille selittää. Ja sen lisäksi harva osaa suhtautua siihen.. Tuntuu siltä, että aiheutan vain ihmisille huonon olon ja omantunnon siitä, etteivät he osaa sanoa asiaan mitään. Ei kuulkaa tarvitsekaan, sillä ei ole kovin paljoa sanottavaa ihmiselle, joka menettää 5-vuotiaan pikkuveljensä. Siihen ei kukaan osaa sanoa mitään, eikä sitä kukaan voi ymmärtää. "Otan osaa" on kohtelias tapa reagoida, mutta ei sitä voi ottaa osaa toiseen suruun. Ei oikeasti, sillä sitä ei kukaan voi viedä pois.

Hylkäsin uskoni sinä päivänä, kun veljeni kuoli. En voinut ymmärtää miksi Hän voisi antaa tämän tapahtua. Enkö ollut elämässäni jo käynyt tarpeeksi läpi? Puhumattakaan isästäni... Raivo valtasi mielen, jonka jälkeen tuli murskaava suru ja puhumattomuus. Asiasta en puhu, asiaa en ajattele. Todella terveellistä. Ehkä olen viimein alkanut antaa anteeksi. Anteeksi Jumalalle, joka ei välttämättä ole todellakaan tästä vastuussa. Anteeksi itselleni siitä, etten ollut enemmän läsnä. Anteeksi isälleni siitä, että veljestäni ei puhuta.

Toivon, että tämän myötä löytäisin uskoni takaisin. Aina saa toivoa.

0-3kk Must Haves

Ajattelin nyt näin vähän viisaampana listata tänne tavaroita, mitkä ovat helpottaneet meidän vauva-arkea todella paljon. Nää on mulle vähän semmosia "pakkoja", mutta toki ilman osaa pärjää ihan hyvin ja riippuu täysin perheestä ja lapsesta.

HARSOT

Ai että! Ilman näitä en pärjäisi päivääkään. Harsoja kannattaa ostaa vähintään 20, enkä oikeasti liioittele. Näitä menee päivittäin vähintään se 4-5, eikä kukaan jaksa pestä pyykkiä koko ajan pienen vauvan kanssa. Harsoja voi käyttää moneen: vauvan tai vanhempien sängyn suojaamiseen pulautuksilta, pulautusten pyyhkimiseen, räkärätteinä... Mielikuvitus on vapaa.

Meillä on osa harsoista käytettyjä ja osa sitten noita kuvassa olevia Motherhood-harsoja. Jotain muitakin vielä on, mutta Motherhood-harsot ovat olleet parhaimpia tähän mennessä. Sopivan kokoisia ja imukykyisiä! Suosittelen.

TUTIT

Raskaana ollessani vannoin, että yritän olla ilman tutteja, jotta vauvan hampaat säilyisivät myöhemmin raudoilta (toisin kuin minun). Ensimmäisen kuukauden olimmekin ilman, mikä oli todella hyvä oikeanlaisen imetystekniikan opettelussa, mutta sen jälkeen tuteista on ollut korvaamaton apu esimerkiksi kaupungilla tai autossa oltaessa. On se vaan niin mahtavaa, kun lapsen saa rauhoitettua sillä. Lisäksi välillä tuntui siltä, että R vain oikeasti kaipasi tekemistä - ja sitä se tutti antoi.

Viime aikoina olen käyttänyt tuttia myös vähän aamuisin, jotta saisin nukkua hieman pidempään. Totally worth it.Meillä on käytössä vaikka mitä tutteja, mutta eniten noita MAMin tutteja, joita tuossa kuvassakin näkyy (plussaa niissä vielä toi mukana tuleva tuttikotelo)! Muita merkkejä, joita meillä on ovat AVENT, Elodie Details, Lovi ja Difrax. Suosittelisin näistä ehkä eniten MAMeja ja Difraxeja, vaikka AVENTin vaikuttaa myös hyvältä :) Elodie Detailsit on silleen hankalat, että menee suuhun vain tietyinpäin, samoin Lovin tutit.

TUTTINAUHA

EHDOTON! Ilman tätä tutit olisivat koko ajan lattialla, jolloin niitä ei enää voi käyttää. Tuttihihnoja taitaa meillä nyt olla neljä hyvää. Suosittelisin kuvassakin olevaa Elodie Detailsin tuttihihnaa. Näitä myydään lähes jokaisessa vauvaliikkeessä ja ovat helposti kiinnitettäviä. Kaiken lisäksi tulevat ihanissa kuoseissa! Sen lisäksi meillä on yksi Cam Cam Copenhagen tuttihihnan, johon saa sellaisen tutin, jossa ei ole tommosta pyöreää keskustaa, vaan sellanen perinteisempi.

Päivän pelastus! Ja kiva asuste ;) 

SITTERI

Keino, jolla saan käydä suihkussa ja joskus tyhjentää astianpesukonettakin -sitteri. Lukemattomia hyviä puolia: lapsi rauhoittuu siinä heiluteltaessa, siihen saa lelun, jolla voi leikkiä tai jota voi katsella, saa seurata turvallisessa paikassa aikuisten tekemistä, saa lapsen turvallisesti muualle kuin lattialle, toimii osittain syöttötuolinakin, jos haluaa ja on mukava!

Me päädyttiin Stokken sitteriin, jonka saa myös kuvassa olevalle Stokken syöttötuolin päälle kiinnitettyä. On ehdottomasti ollut meille paras ratkaisu ja todella kätevä, vaikka onkin aika tyyristä lystiä.. Vauva on selkeästi viihtynyt korkammalla ja ollut esimerkiksi mukana meidän ruokailuissa, kun on ollut samalla tasolla meidän kanssa, eikä lattialla. Todella kätevä ratkaisu ennen kuin lapsen on mahdollista istua kuvassa olevassa syöttötuolin vauvaistuimessa. Stokken tuotteet ovat siitäkin ihania, että sisustuksellisesti ovat kivoja. Ei tarvitse ostaa marjapuuron tai sateenkaaren väristä sitteriä tai syöttötuolia.

KANTOREPPU

Jälleen yksi vauva-arjen pelastaja. Ollut meillä monessa mukana: kotona, lentokentällä, kylässä... Vauva tykkää olla lähellä ja rauhoittuu, kun kuulee vanhempansa sydämen sykkeen. Saa myös tehtyä asioita, vaikka vauva roikkuu mukana, kun kädet ovat vapaina.

Pitkään pähkäiltiin, että mikä olisi paras. Mentiin sitten verkkokauppa.com:in myymälään sovittelemaan erilaisia vauvan kanssa (tärkeä juttu) ja päädyimme kuvassa olevaan Manducaan. Värivaihtoehtoja on paljon, mutta tärkeintä siinä oli käyttömukavuus, helppous ja se, että vauvan sai sinne oikeasti hyvään asentoon. Muistaakseni käy 3.5kg eteenpäin eli useammalle jo heti vastasyntyneelle. Ihan sairaan kätevä, en luopuis. Muita suosittuja merkkejähän on mm. Baby Björn, mutta koimme sen hankalampana. Mielipidekysymys :)

IMETYSTYYNY

Mies aluksi totesi, että "Ootko varma, että tuollaista tarviit?". Lopputulos? Meillä on nyt kaksi. Imetystyyny helpottaa niin paljon oikeanlaisen asennon löytämistä imettäessä ja siinä on muitakin plussia! Sitä voi käyttää jo raskauden aikana tukemaan omaa nukkumisasentoa tai muuten vain tukena, kun maha alkaa olla jo hankala ja myöhemmin siihen voi tukea vauvaa esimerkiksi istumaan, sen voi laittaa esteeksi, jotta vauva ei putoaisi sohvalta tai sängyltä ja siihen voi nojautua, koska se muokkautuu niin ihanasti vartalon mukaan.
Näitä tehdään miljoonia erilaisia ja erilaisin kuvioin ja värein, joten ei pilaa sitä omaa ihanaa sisustustakaan :)

Kuvassa meillä oleva Doomoo-imetystyyny. Samanlaisia meillä kaksi ja eri väreissä.

LEIKKIMATTO

Aaaah rakastan! Ison osan omasta olemis-/leikkiajastaan R on tässä. Leikkimatto stimuloi lapsen aivoja värein, erilaisten pintojen sekä mahdollisesti musiikin ja valojen avulla. Tässä on viihdytty tunteja! Joskus vauva on ollut tässä yli puoli tuntia potkien, huitoen ja jutellen ihan innoissaan. Ihan ehdottomia suosikkejani. Näitä on myös joka lähtöön. Me päädyttiin aika kalliiseen, mutta toisaalta todella monipuoliseen ja pitkäikäiseen Mamas & Papas Stargaze-mattoon. Tätä ei ymmärtääkseni enää tehdä, mutta netistä vielä löytyy, kun hakee (käytettynä ja uutena). Jokaisella löytyy kyllä omanlaisensa viritelmä ja hintaluokka, kun jaksaa etsiä :) Tässä matossa on mm. sellainen peili, josta vauva voi katsella itseään ja tää on ollut kyllä todella kova hitti! Omalle peilikuvalle jaksaa hymyillä ja jutella vaikka kuinka kauan.

KAPALOLIINAT

Synnärillä R:llä ei edes ollut vaatteita, vaan hänet kapaloitiin jatkuvasti. Aika nopeasti miehen kanssa opittiin se paras tekniikka ja olin hankkinut jo onneksi etukäteen kapaloliinoja meille kotiin. Kapaloliinat näyttää harsoilta (ja onkin tavallaan usein niitäkin), mutta ovat isoimpia, jotta kapalo on mahdollista tehdä. Meillä on kuvassa olevan aiden + anais -liinat, mutta näitäkin on vaikka mitä erilaisia.

Kapalointi on muutenkin ihan mahtava juttu! Ensinnäkin on todettu sen ehkäisevän kätkytkuolemia ja toisena ne rauhoittavat vauvaa. Meillä ei yhdessä vaiheessa nukuttu öisin paljon yhteen, kunnes tajuttiin alkaa taas kapaloimaan pientä. Kapalointi estää myös esimerkiksi lämpötilan vaihtelut yön aikana (vauvojen kun on vaikeaa aluksi pitää lämpötilaa tasaisena) sekä heräämisen yöllisistä liikkeistä (niin usein on tuo pieni herättänyt itsensä, jos ei ole ollut kapaloituna). Liinat ovat loistavia myös kapalointivaiheen jälkeen, kun ovat niin imukykyisiä ja ISOJA! Näitähän voi käyttää vaikka aurinkosuojana tai lapsen alustana lattialla ollessa. Tärkeää on lopettaa kapalointi noin 3-4kk iässä, sillä sen jälkeen lapsen pitää saada liikkua vapaammin unissaan ja harjoitella tällä tavalla motorisia taitojaan, jotka myöhemmin tulevat tarpeeseen mm. konttauksen ja kävelyn opetteluun. Niin ja netistä löytää helposti erilaisia kapalointitapoja!

Tässä nämä mitkä tuli ekana mieleen! En nyt listannut tähän näitä "itsestäänselvyyksiä", kuten autoistuinta, pinnasänkyä/kehtoa sekä vaunuja, vaikka voisin myöhemmin ehkä postailla näistäkin.
Toivottavasti tämä jotakuta auttaa tai kiinnostaa!

Talvivauva on parasta!

Hei kaikille!

Meidän elämään ei tällä hetkellä ihmeempiä kuulu. Aika menee pienestä pojasta huolehdittaessa, syömisessä (olin unohtanut kuinka paljon ruokaa tähän ruokavalioon kuuluu..) ja lenkkeilystä! Nautin oikeastaan aika täysillä tästä keväästä, sillä talvivauva on oikeasti ihan parasta. Perustelenpas teille, että miksi.

1. Ennen talvivauvan syntymää on pimeää ja valmistaudutaan jouluun. Ei ole mitään otollisempaa hetkeä "rakentaa pesää"! On niiiiin kivaa suunnitella yhteistä tulevaa aikaa ja sisustaa lastenhuonetta kynttilöiden valossa, tonttulakki päässä juoden glögiä ja syöden luvan kanssa suklaata maha pystyssä. Koko joulunodotusaika on jotenkin sellaista pehmeää ja kotoisaa ihanuutta.

2. Talvivauvan syntyessä ulkona on parhaimmassa tapauksessa kylmä - kuten meillä oli. Kun pakkasta on isosti niin saa hyvän syyn olla vauvan kanssa oikeasti kotona sängyssä halaillen ja tutustuen ihan rauhassa. Ulos kun ei pientä vauvaa voi viedä kovilla pakkasilla. Hyviä ulkoiluhetkiä ovat kaupoilla käynnit ja vieraiden näkeminen - jos jaksaa.

3. Kevään saapuessa talvivauva on jo sen ikäinen, että on helpompi ennakoida milloin hän syö ja milloin hän nukkuu. Tämä tarkoittaa ihania pidempiä kävelyretkiä ulkona, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa! Energiaa tulee lisää, sillä vauva nukkuu todennäköisesti paremmin ja D-vitamiini oikein imeytyy auringosta kehoon! Mieletön ja iloinen fiilis. Lisäksi vauvalle ei tarvitse pukea niin paljon päälle ulkona ollessa (ainakaan meidän hikipeikolle). Ja jos oikein innostuu ja tuntee olonsa energiseksi niin voi lähteä äiti-vauva -jumppiin!

Lenkille lähdössä

4. Kesä saapuu ja talvivauva on noin puoli vuotta. Todella. Kiva. Juttu. Vauvan kanssa voi viettää
mahtavan kesän ilman pelkoa siitä, että nyt se tippuu veteen tai kaatuu. Se on sitten ensi vuoden kesän ongelma, kun talvivauva on 1,5 vuotias eli täysin aivoton, mutta jalat kantaa ;) Lisäksi voi shoppailla pienelle ihanuudelle vaikka mitä ihania kesävaatteita iik! (En oo yhtään innoissani.. heh)

5. Saa pukea vauvalle ihania pieniä vaatteita talvella (pienen pienet villapaidat ...) ja edelleenkin aika pieniä söpöjä vaatteita kesällä. Lisäksi vauva on talvella/alkukeväästä helppo pakata lämpimästi vaunuihin, kun vaunukoppa on vielä käytössä.

Jotenkin olen ollut supertyytyväinen tähän vauvan tulon ajoitukseen. Tokihan tämä olisi ollut ihanaa, vaikka R olisi syntynyt keskikesällä ja keksisin silloin varmasti siitäkin yhtä monta hyvää puolta, mutta tässä talvivauvan näkökulmasta ihanuuksia!

Ihanaa kevättä kaikille! Siellä jo selkeästi kukkii, sen tuntee allergikko nenässään.

Raskauden jälkeinen palautuminen

Pieni poikamme on pian 3 kuukautinen ja niinpä synnytyksestä on kohta sen verran aikaa. Raskauden aikana sitä kovasti mietti miten palautua ennalleen ja palautuuko sitä ylipäätänsä koskaan. Aikaa on nyt kulunut jonkin verran ja töitä on vielä tehtävä, jotta kroppa näyttäisi ja ennenkaikkea tuntuisi omalta. Oma tavoitteeni on olla ennen pitkään paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta.

Ensimmäinen kuukausi meni siinä, että vatsalihakset palautuivat sellaisiksi, että pystyin taas esimerkiksi nousemaan sängystä normaalisti ja nostamaan asioita kunnolla lattialta. Liikkuminen oli vaikeaa esimerkiksi vauvan kanssa sängyssä ollessa ja lantionpohjan lihaksia piti vahvistaa säännöllisesti. Toisen kuukauden aikana kävin jo välillä kunnolla kävelyillä, mutta kunto oli tosi alhaalla ja huohotin pienestäkin lenkistä. Lisäksi isona ongelmana on olleet liitoskivut, jotka eivät ole synnytyksen jälkeen lähteneet pois.

Noin pari viikkoa sitten aloitin kunnon päivittäiset kävelyt vauvan kanssa. Vähintään puoli tuntia aina mennään kerralla ja reippaasti. Näin saan vähän hikiliikuntaa, jossa syke nousee. Kipuja on vieläkin välillä, mutta hammasta purren menen eteenpäin. Mielestäni tilanne on kuitenkin hieman parantunut. Taitaa johtua vatsalihasten erkaneumasta nuo kivut. Näin olen ainakin kotidiagnosoinut. Suunnitelmissa on käydä lähiaikoina fysioterapeutilla, joka katsoo kanssani miten keskivartalo on tähän mennessä palautunut ja miten saan itseni turvallisesti ja itseäni satuttamatta taas kuntoon. Tuo korsetti pitää saada taas tiukaksi ja vahvaksi ja siihen auttaa turvalliset liikkeet sekä lantionpohjan lihasten vahvistaminen.

Tulevaisuuden suunnitelmia on minulla paljon. Ensinnäkin palaan siihen ruokavalioon, mikä minulla oli juuri ennen raskautta, kun sain tutultani tehdyn ruokavalion. Tänään ostimme kaiken tarvittavan kaupasta. Sen lisäksi käyn lähes päivittäin kävelylenkillä (ellei ole sellainen tilanne, etten ole nukkunut ollenkaan tai päivä menee kaupoilla yms.). Fyssarille soitan mahdollisimman pian ja saan sitä myötä varmaan myös lihaskunto-ohjeita. Tarkoitus on pikkuhiljaa nostaa vaativuusastetta ja antaa kropalle aikaa palautua. Ei ole loogista ajatella, että palautuisi alle puolessa vuodessa jostain mikä kesti yhdeksän kuukautta ja huipentui aikamoiseen suoritukseen.

Myönnän, ettei minulle ole helppoa hyväksyä raskauden ja synnytyksen jättämiä jälkiä kehossani. En myöskään usko, että tätä voi kukaan ymmärtää, joka ei ole käynyt samaa läpi. Aion silti yrittää nyt nousta tästä paremmaksi, vahvemmaksi versioksi itsestäni, joka hyväksyy itsensä hieman helpommalla. Loin jotain uskomattoman ihanaa ja kaunista tähän maailmaan - se nyt vain jätti jälkensä.

Hyvä, paha äitiys?

Lapsen saatuani olen päässyt uuteen ihmeelliseen maailmaan: äitiyteen. Olen samalla myös osa jotain sellaista isompaa "klubia", johon kaikki äidit kuuluu. Tässä klubissa on välillä aika ilkeät pelisäännöt - varsinkin netissä.

On käsittämätöntä, että äidin pahin vihollinen on toinen äiti. Kukaan ei osaa olla yhtä tuomitseva ja ankara kuin toinen äiti, jolla on omat mielipiteensä. Netissä ilmiön huomaa valitettavan usein. Tuomitseminen alkaa jo synnytyksestä. Haluatko synnyttää kivunlievityksellä vai ilman? Oletko nyt aivan varma, että epiduraalin aiot ottaa?! Sehän voisi tehdä pahaa vauvalle... Kyllä luomuna kannattaa vedellä, eikä nyt ainakaan mitään lääkkeitä käyttää! No, omasta puolestani voin sanoa, että lääkkeet pelastivat oman synnytykseni.

Sitten vauvan synnyttyä huono äiti olet heti, jos et täysimetä vähintään puoli vuotta, et aloita soseita tietyssä iässä, käytät lapsellasi tuttia ja et pese pienen pyllyä joka vaipan vaihdon yhteydessä. Noh, imettää ajattelin puoli vuotta, mutta muuten niin oon varmaan huono äiti tuolla perusteella.
Miksi me olemme toisillemme niin ankaria? Eikö ole itsestäänselvää, että se mikä toimii juuri minulle ja lapselleni ei välttämättä toimi alkuunkaan toiselle perheelle ja heidän pienokaiselleen? Eihän sitä nyt oleteta, että kaikki ihmiset söisivät tai pukeutuisivat samalla tavalla. Miksi äitien ja etenkin pienten vauvojen pitäisi olla samanlaisia?

Nykyään ollaan muutenkin niin helposti tuomitsevia. Asioista tehdään johtopäätöksiä pelkästään
uutisotsikoiden tai toisen ihmisen ulkonäön perusteella. Niin kuin me muka tietäisimme paremmin tai ylipäätänsä mistään mitään oikeasti. Tavallaan on ollut hurjaa astua tähän äitiyden, välillä aika kovaankin, maailmaan. Olen onneksi päättänyt olla välittämättä, sillä tiedän itse parhaiten, mikä meillä toimii. Esimerkiksi vauvani tukehtuu kuumuuteen toppapuvussa ja pipossa. En siis pue häntä niin. Usein kauppaan lähtiessämme hänellä on normivaatteet, makuupussi sekä pipo päässä. Se riittää, kun lasta kannetaan autoon ja sieltä kauppaan, vaikka ulkona olisikin vähän pakkasta. Enempää, jos pukee päälle niin toinen huutaa kuumissaan. Ja vaikka kaupassakin hän on pelkästän normaalisti puettuna niin silti selkä hikoilee. Ei tätä muut tiedä kuin minä ja mieheni, turha siis tuomitakaan.

Mielestäni hyvä äiti on sellainen, joka välittää lapsestaan ja tekee parhaansa tämän hyvinvoinnin eteen. Oli se paras sitten täysimetys kuuden kuukauden ajan tai korvikkeiden käyttö, koska imettäminen sattuu tai on hankalaa. Hyvä äitiys ei ole kiinni kantorepun merkistä tai siitä minkä ikäisenä lapsi nukkuu omassa sängyssään kokonaisia öitä. Hyvä äitiys on rakkautta.

Äidit, olkaamme toisillemme armollisempia, sillä armoa jokainen pienen lapsen äiti tarvitsee -päivittäin.

Blondimpi blondi

20 vuotta olen ollut olemassa ja koskaan en ole värjännyt hiuksia... paitsi nyt. Päätin äitiyden myötä, että olisi ihanaa saada tähän päähän jotakin vaihtelua, mutta en kuitenkaan halunnut tapani mukaan leikata tukkaa lyhyemmäksi. Näin hirveästi vaivaa saadakseni tämän olkapäihin asti kasvatettua, enkä mielelläni heti sabotoisi yritystäni saada pitkät hiukset.

Alunperin halusin lähes platinablondiksi, mutta juteltuani kampaajani kanssa totesimme yhdessä, että on parempi minun elämäntilanteessani (toisin sanoen en pääse kampaajalle kovin usein) ja minun värjäämättömällä hiuslaadullani vaalentaa jonkin verran säilyttäen tyvessä sitä omaa väriä. Näin minun ei tarvitse murehtia tyvikasvua ja vaalennus ei mene pieleen.

Kiharaa!

Värjäyksessä käytettiin Olaplexia. Jos ette ole kuulleet niin tämä on kolmivaiheinen käsittely, jota jotkut kampaamot voivat käyttää värjäämisen yhteydessä. Ensimmäisessä vaiheessa väri- tai vaalennusaineeseen sekoitetaan Olaplex Bond Multiplier. Aine suojaa hiusten rikkisiltoja ja korjaa jo vaurioituneita. Toisessa vaiheessa hiuksia hoidetaan Olaplex Bond Perfector-aineella värikäsittelyn jälkeen. Tämä sitoo rikkisillat tiukasti kiinni toisiinsa. "Kolmas vaihe" sisältää Olaplex Hair Perfector-aineen, jonka saa mukaan kotiin. Tämä ei ole pakollista, mutta vahvasti suositeltavaa. Olaplex Hair Perfectoria käytetään 1-2 kertaa viikossa hiusnaamiomaisesti korjaten näin hiusvaurioita. Itse ainakin huomaan selkeän eron aina Olaplex-käsittelyn jälkeen kotona. Laitan sen pestyihin, pyyhekuivattuihin hiuksiin vaikuttamaan noin 30-60 minuutiksi, jonka jälkeen pesen hiukset uudelleen. Ihanuutta. Kiitos Qhairille ja kampaajalle tästä uudesta ystävästä.


Pidän todella paljon lopputuloksesta. Olen selkeästi blondimpi, mutta omaakin väriä on seassa, mikä
tekee tästä eläväisen ja helppohoitoisen. Olaplex-hoito kotona tekee sen, että hiukseni ovat aika hyvässä kunnossa, vaikka ne on värjätty. Ja kaiken lisäksi, koska oma hiustyyppini on sellainen taipuisa ja lasimainen niin värjäys on tehnyt tästä paljon helpomman käsiteltävän! Nutturat, letit ja kiharat pysyy!! Taisin nyt ainakin vähäksi aikaa jäädä värjäyskoukkuun... Hups.

Ennen ja Jälkeen

Äiti

Pienelle ihanalle pojalle hankitut
pienet ihanat siniset tossut

On ihmeellistä kuinka paljon on tapahtunut alkuvuodesta. En ole ehtinyt kirjoittamaan tänne ollenkaan. Oikestaan en ole ehtinyt tehdä paljon mitään, en edes neuloa. Äitiys on intenssiivistä ja jokapäiväistä puuhaa - mutta ihanaa.

Pieni ihana poikamme R, syntyi 13.01.2016 klo 15:30. Synnytys kesti ikuisuuden (lue: 31,5 tuntia), mutta viimein pieni ihmeemme saapui maailmaan. Pari ensimmäistä päivää eivät menneet ihan niin kuin toivottiin ja vauva joutui viettämään aikaa lastenosastolla. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja pikkuinen kotiutui 5 päivän ikäisenä sairaalasta.

Arki on ollut aikamoista ja hyvin erilaista. Ollaan kuitenkin aika nopeasti päästy kärryille ja nyt kaikki tuntuu jo ihan normaalilta. Rutiinit ovat muodostuneet ja pikkumiehen persoona on tullut esille. Hän on hirmuisen hurmaava, kiltti, hymyilevä ja utelias. Juuri tuli kaksi kuukautta täyteen. Vaikea uskoa, että aika on oikeasti mennyt niinkin nopeasti.

Päivää ennen synnytystä!

Mulla on päässä sata postausideaa, joista osa liittyy toki äitiyteen. On tullut huomattua ja oppitua niin paljon uutta tässä viime aikoina.. heh. Tämä viikonloppu menee tosin nyt isäni ja veljeni kanssa olemiseen. Ovat molemmat nyt meillä kylässä ja yötä, mikä on oikeastaan aika kivaa ja ihanaa. Isänikin saa viettää kunnolla aikaa  lapsenlapsensa kanssa ja hyvin heillä on mennytkin. Meidän pieni hurmuri on vienyt isänikin sydämen mennessään.

Ihanaa kevään alkua teille kaikille! Lupaaaan yrittää postailla useammin, koska ihan oikeasti tekee mieli. Hän vain niin vähän vielä antaa minulle sitä vapaa-aikaa.. ;)

Siiri

(Kirjoitettu jo tammikuun alussa, mutta jäänyt julkaisematta...)

Vuoden ensimmäinen postaus ja joudun suruissani toteamaan, ettei uusi vuosi alkanutkaan parhaimmalla mahdollisella tavalla ja ilon merkeissä...

Meidän perheeseen on heinäkuusta 2014 alkaen kuulunut ihania kesyrottaneitejä. Lokakuussa 2014 laumaan liittyi uusi pieni neiti ja siitä lähtien heitä on ollut kolme ilahduttamassa meidän arkeamme <3 Tuntuu täysin turhalta edes yrittää selittää miten ja miksi ne ovat niin rakkaita kuin ovat, koska sitä ei vaan voi tajuta ennen kuin rottia hankkii.. Rotta ei ole perusjyrsijä. Rotat on jotain ihan muuta.

Totesimme mieheni kanssa joitakin päiviä sitten, että Siiri-rakas on mennyt liian huonoon kuntoon. Hänellä on varmaankin ollut aivoissa kasvain, sillä oireina oli oikeanpuolimmaisten raajojen toimintakyvyttömäksi muuttuminen pikkuhiljaa, väsymys ja rottapieni näytti välillä myös vähän pahoinvoivalta. Lopulta hänen alkoi tehdä tiukkaa pestä itseään sekä syödä ja juoda. Teimme siis sen vaikeimman, mutta oikean, päätöksen ja veimme hänet eläinlääkäriin eilen viimeiselle matkalleen...

Olemme kiitollisia siitä, että saimme Siirin elämäämme ja erityisen kiitollisia siitäkin, että saimme viettää hänen kanssaan kolme vikaa päivää täysillä syöttäen hänelle ihan mitä tahansa hän halusikin ja viettäen hänen kanssaan mahdollisimman paljon aikaa. Lähtö oli liian nopea ja yllättävä, mutta saimme sentään sanoa hyvästit kunnolla.

Pieni raksu on haudattuna takapihalle, jonne sytytimme myös hautakynttilän. Kynttilä sammui tänään samalla hetkellä, kun saimme koko häkin syväputsattua Siirin hajuista ja kaksi jäljelle jäävää tyttöä takaisin sinne. Lähdöstä teki kauniin myös todella kaunis eilinen päivä ja ensilumi ..  <3 Kuten mieheni sanoi, tää oli vähän kuin jostain satukirjasta tietyllä tavalla.. Pienen ei ainakaan tarvinnut enää kärsiä.

Emme vielä tiedä jatkammeko rottaharrastusta kahden jäljellä olevan neidin poismenon jälkeen. Se riippunee vähän siitä jaksammeko haudata lemmikkejä niinkin tiheään tahtiin.. Jää nähtäväksi. Nyt kuitenkin nautimme Minnistä ja Lotasta täysillä.

Lepää rauhassa Siiri (viralliselta nimeltään Sanders Flashing Images) 5.6.2014-5.1.2016 <3