Monelle on varmaan ihan yleistä tietoa, että mulla on syömishäiriötausta. Siitä olen avoimesti täälläkin kirjoitellut ja instagramissa siitä postaillut. Mulle oli kuitenkin ihan uutta tietoa, että sairastan BDD:tä, vaikka olen sen kanssa elänyt varmaan suurimman osan elämästäni. Noin 1-5% väestöstä sairastaa BDD:tä. Se on siis loppujen lopuksi aika yleinen sairaus, josta ei puhuta. Useimmat psykiatrit ja psykoterapeutit eivät osaa sitä hoitaa, eivätkä tiedä siitä paljoakaan. Sitä on tutkittu todella vähän, vaikka se on ollut olemassa oleva diagnoosi jo 1980-luvulta lähtien. Siitä ei kerrota kouluissa, vaikka esimerkiksi syömishäiriöistä joku nopea tietopaketti annetaan. BDD esiintyy usein käsi kädessä syömishäiriön, kuten anoreksian kanssa.
BDD:ssä henkilö on äärimmäisen tyytymätön joko yhteen tai moneen kehon osaansa tai ulkonäön piirteeseensä. Ajatus siitä, että kehon osa on jotenkin viallinen tai epämielyttävä on joko täysin kuviteltua tai rajusti omassa päässä suurenneltua.
Hmm... Kuvittele, että sun päässä asuu tosi inhottava tyyppi. Tää tyyppi ei olisi koskaan sun kaveri ”oikeassa elämässä”. Se täyttää sun pään negatiivisilla ajatuksilla. Se arvostelee ja haukkuu sua jatkuvasti. Kaikesta. Se alkaa pienestä ja kasvaa ja kasvaa, kunnes se hallitsee ja kontrolloi sun elämää. Sillä on mielipide joka asiaan. Se tarttuu muiden sanomisiin ja sun omiin heikkouksiin. Se sekoittaa sun päässä todellisuuden ja fiktion. Kun katsot peiliin, et tiedä onko heijastus totta vai ei. Näköaistiin ei voi enää luottaa mitä tulee omaan kroppaasi. Kun katsot peiliin et koskaan tiedä oletko oikeasti läski ja iso ja löllö vai et. Peilikuva vaihtelee päivittäin, joskus tunneittain. Luot itsellesi turvaa tuovia rutiineja, jotka oikeasti vain kaivavat kuoppaa jalkojesi alta enemmän ja enemmän. Epätoivoisesti etsit keinoja saada ahdistusta pienemmäksi. Näitä epäterveellisiä keinoja voi olla peiliin vilkuilu, vaa'alla hyppiminen.. you name it.
BDD:n oireita ovat:
- Pakonomainen tyytymättömyys omaan kehoonsa tai tiettyihin kehon osiin/omiin piirteisiin
- Vahva usko siihen, että sussa on joku vikana, joka tekee sinut rumaksi tai epämuodostuneeksi
- Usko siihen, että muut huomaavat huonot puolesi ja/tai pilkkaavat sinua siitä
- Rutiinien luominen, joiden tarkoituksena on kontrolloida ja korjata ”ongelma”, esim. peiliin vilkuilu, vaa’alla ravaaminen, ihon nyplääminen, hiusten laittaminen
- Omien huonojen puolien peittäminen esim löysillä vaatteilla tai meikillä
- Jatkuva ulkonäön vertailu muihin
- Plastiikkakirurgiaan turvautuminen ongelman fiksaamiseen
- Taipuvaisuus perfektionismiin
- Sosiaalisten tilanteiden välttäminen
- Ylilaittautuminen, esim. hiusten laittaminen monta tuntia, jotta jokainen suortuva menisi täydellisesti
- Halu saada aina muiden vakuutteluja siitä, että yksilön ulkonäössä ei ole mitään vikaa
Mulla on noista niin kovin monta... BDD:tä pidetään usein tosi pinnallisena olemisena. Se on suuri syy miksi sairauden kanssa taisteleva häpeää sitä paljon. Usein saa kuulla kommentteja, kuten ”ei ulkonäkö ole niin tärkeää”, ”toi on niin epäolennaista”, ”onpa pinnallista”... Varmaan turha edes mainita, että tuommoset kommentit ei auta BDD:n kanssa painiskeleva lainkaan - päinvastoin. Häpeä kasvaa. Sairaus on muodostunut pikkuhiljaa tavaksi selvitä omista vaikeista tunteista ja kokemuksista. Siitä tulee henkinen syöpä, jolle on tosi vaikeaa voida mitään yksin. BDD on jollain tapaa verrattavissa OCD:hen eli obsessive compulsive disorderiin - toisin sanoen pakko-oirehäiriöön. Samalla se väärin diagnosoidaan usein ahdistuneisuushäiriönä, sillä siihen liittyy voimakkaita ahdistuksen ja masentuneisuuden tunteita. Ääritapauksissa henkilö voi kieltäytyä poistumasta kotoa tai peittää itsensä kokonaan vaatteilla ja kankailla. Henkilö voi kokea itsensä hirviömäisen näköiseksi. Ihan oikeasti.
BDD:n kuolleisuusprosentti on suurempi kuin anoreksiassa. Mulle on sanottu, että se on henkisesti kuormittavin mielenterveyden häiriö (huom. ei mielisairaus, esimerkkinä skitsofrenia). Ja anoreksian sairastaneena voin sanoa, että se on ainakin omalla tavallaan kuormittavampaa ja vaikeampaa kuin syömishäiriö. Miksi? Syömishäiriö on konkreettisempi... Se on yleisesti tunnettu sairaus. Se ei vaikuta yhtä kokonaisvaltaisesti KAIKKEEN kuin BDD: Kontrolli purkautuu ruoan kautta. BDDssä se ulottuu aivan kaikkeen. Ihmiset eivät tiedä siitä mitään. Siitä on vaikeaa puhua ja kertoa ja selittää. Siihen on muiden vaikeampi samaistua kuin ruoan kanssa sekoiluun tai laihduttamisen vimmaan. Sitä on vaikea ymmärtää. Ja ainakin mun kohdalla, häpeä on paljon suurempi. Samalla anoreksia on paljon näkyvämpi avunhuuto. Muut huomaa, ettet syö ja paino laskee. Että tukka harvenee ja palelet koko ajan. Tätä ei kukaan näe. Käyn pääni sisällä jatkuvaa taistelua ja kamppailua, jota kukaan ei kuule eikä tiedä siitä mitään. Tuntee helposti jäävänsä täysin yksin.
Mä kirjoitan tästä, koska haluan, että BDD:stä aletaan puhumaan. Toivon, että jos tunnistat itsesi tai läheisesi tästä tekstistä niin tiedät, ettet ole yksin asiaa pohtimassa. Tätä voidaan hoitaa ja tästä voi toipua - vaikka ei tuntuisi siltä. Kognitiivinen psykoterapia ja serotoniinin tuotantoon vaikuttava lääkitys on tutkitusti tehokkain hoitokeino. En itse käytä lääkkeitä, mutta käyn psykoterapiassa syömishäiriöihin ja BDD:hen erikoistuneella terapeutilla. Se on auttanut mua ymmärtämään paljon enemmän siitä mitä mun päässä tapahtuu ja miksi.
Toivon, että joskus koittaisi sellainen päivä, että voisin elää mahdollisimman vähäoireisena. Ei ole takeita siitä, että koskaan pääsisin tästä kokonaan eroon, mutta voin saada sen hallintaan niin, että se ei enää kontrolloisi mun elämää. Ettei enää olisi niin uupunut ja ahdistunut olo. Olisin edes jokseenkin vapaa.
Pitäkää huoli itsestänne <3
/ Amalia
Toivon, että joskus koittaisi sellainen päivä, että voisin elää mahdollisimman vähäoireisena. Ei ole takeita siitä, että koskaan pääsisin tästä kokonaan eroon, mutta voin saada sen hallintaan niin, että se ei enää kontrolloisi mun elämää. Ettei enää olisi niin uupunut ja ahdistunut olo. Olisin edes jokseenkin vapaa.
Pitäkää huoli itsestänne <3
/ Amalia
