Jääräpäiset raskauskilot

Olen ollut äiti nyt 8,5 kuukautta. Sen mukana on tullut mielettömän paljon hyvää ja iiiihan hitusen vaikeitakin asioita - kuten esimerkiksi raskauskilot. Muistan vielä miten kirjoittelin tänne puolisen vuotta sitten intoa, motivaatiota ja tietynlaista raivokasta tarmoa puhkuen kilojen pudottamisesta, terveellisestä elämästä ja ylipäätänsä kaikesta mitä esimerkiksi yhteiskunta haluaisi minun kirjoittavan. Nyt haluan kirjoittaa totuuden siitä miten tähän asti on mennyt.

Ensinnäkin minulla ei ole ollut energiaa tai aikaa olla se superihminen, josta olen aikaisemmin kirjoitellut unelmoiden. Minulla on yli kahdeksan kuukauden univelat päällä. Itse asiassa varmaan yhdeksän, koska loppuraskaudesta en nukkunut enää kokonaisia öitä. Välillä on ollut viikkoja, kun unta tulee yössä se kolme tuntia. Sillä. Ei. Pärjää. Eikä sillä todellakaan liiku ja toteuta unelmiaan. Joten olen yrittänyt olla vain paras mahdollinen äiti sekä keskittänyt energiaani ihan vähän itseni toteuttamiseen, kuten neulomiseen. Eikä pidä unohtaa parisuhteen laatuaikaa.

Energiapuutteesta johtuen ruokavalioni on ollut nyt syksyllä... aika kammottava. Olen kyllä syönyt
terveellisesti, mutta aivan liian vähän. Se on minulle todella tyypillistä. 1500 kalorilla päivässä ei pärjää. Tai no, sillä ei kuole, mutta keho tarvitsee aika paljon enemmänkin ottaen huomioon sen, että se kuluttaa lepotilassa vähintään tuon verran. Tämä täytyy hoitaa kuntoon aika äkkiä, etten uuvu totaalisesti.
Noh. Jos ei nuku, eikä syö niin miten sitä liikkuisi sitten. Kävelyillä olen käynyt ja kesällä treenasin kotiohjelmalla kuukauden kaksi, mutta siinähän se. Vatsamakkarat ovat siis edelleen tallella ja ennenkaikkea liikunnan tuoma onnellisuus ja ilo on edelleen poissa...

Halusin myös kertoa raskauskiloista ja raskauden jälkeisestä vartalosta. Media antaa sellaisen kuvan, että raskauskilot on helppo tiputtaa pois, kun oikein haluaa. Kiloja missä muutkin. Kaikki on omasta tahdonvoimasta ja motivaatiosta kiinni. Sittenhän sen oman kropan saa nopeasti takaisin, kuten Cambridgen herttuatar Catherine on saanut!
Tämä on niin iso valhe. Minä olen käynyt synnytyksen jälkeisessä jumpassa nyt puolisen vuotta. Olen sinä aikana saanut vatsalihasteni erkauman kurottua täysin kiinni. Se on ihan mieletön juttu ja vaikeampi toteuttaa jälkeenpäin. Erkauma on siis sitä, kun vatsalihasten väliin jää raskauden jälkeen ns. tyhjää tilaa. Niiden väliin saa laitettua sormen, kaksi sormea.. nyrkin. Erkauman koko riippuu täysin kudostyypistä, raskausmahan eli esim. vauvan koosta sekä siitä monesko raskaus on kyseessä. Minulla oli onneksi alkujaan aika pieni se väli, mutta kyllä siihen pari sormea sai - vaan ei enää!

Raskauskilot taas... Usein naisia on kaksi sorttia: ne, joilla kilot vaan häviävät imettämisen myötä ja nainen vähän "kuihtuu" sekä ne, joilla kilot jämähtää kiinni, jotta nainen ja vauva selviäisivät, jos tulee esimerkiksi nälänhätä tai kuiva metsästyskausi (sillä tämähän on jäänne jostain kivikaudelta). Kävi ilmi, että olen tässäkin evoluution ihmelapsi eli kilot eivät lähteneet sitten millään. Sillä vaikka olen liikkunut vähemmän kuin oletin niin olen kuitenkin ollut oikeasti aktiivinen ihminen, käynyt kävelyillä sekä kerran viikossa siellä äiti-vauva-jumpassa. Kaiken tämän lisäksi IMETIN yli 8 kuukautta, mikä kuluttaa todella paljon energiaa. Asia on kuitenkin usein niin, että imetyksen loputtua kilot alkavat tippua helpommin pois. Keho suostuu luopumaan ylimääräisestä rasvasta, sillä lapselle ei enää tarvitse turvata äidinmaitoa oli tilanne mikä tahansa. Lopetin imetyksen reilu viikko sitten poikani tahdosta ja toivon, että siitä seuraisi kehonkoostumuksen muuttumista.

Joten: Kyllä, olen omalla toiminnallani hidastuttanut nyt syksyllä aineenvaihduntaani todella paljon, mutta ei, en laihtunut keväälläkään luonnollisesti, vaikka liikuin ja söin aika hyvin. Juuri synnyttäneet naiset, älkää kokeko tuskaa raskauskiloista, sillä voi olla, ettette voi niille paljon mitään juuri sillä hetkellä. Se ei tarkoita sitä, että elämä pitäisi vetää ranttaliksi ja syödä ja juoda mitä sattuu ja miten sattuu, mutta tämä tieto ja tosiasia antaa meille ehkä sitä armoa mitä kaipaamme omaa kehoamme ja itsekuriamme kohtaan juuri tällä hetkellä.