Blondimpi blondi

20 vuotta olen ollut olemassa ja koskaan en ole värjännyt hiuksia... paitsi nyt. Päätin äitiyden myötä, että olisi ihanaa saada tähän päähän jotakin vaihtelua, mutta en kuitenkaan halunnut tapani mukaan leikata tukkaa lyhyemmäksi. Näin hirveästi vaivaa saadakseni tämän olkapäihin asti kasvatettua, enkä mielelläni heti sabotoisi yritystäni saada pitkät hiukset.

Alunperin halusin lähes platinablondiksi, mutta juteltuani kampaajani kanssa totesimme yhdessä, että on parempi minun elämäntilanteessani (toisin sanoen en pääse kampaajalle kovin usein) ja minun värjäämättömällä hiuslaadullani vaalentaa jonkin verran säilyttäen tyvessä sitä omaa väriä. Näin minun ei tarvitse murehtia tyvikasvua ja vaalennus ei mene pieleen.

Kiharaa!

Värjäyksessä käytettiin Olaplexia. Jos ette ole kuulleet niin tämä on kolmivaiheinen käsittely, jota jotkut kampaamot voivat käyttää värjäämisen yhteydessä. Ensimmäisessä vaiheessa väri- tai vaalennusaineeseen sekoitetaan Olaplex Bond Multiplier. Aine suojaa hiusten rikkisiltoja ja korjaa jo vaurioituneita. Toisessa vaiheessa hiuksia hoidetaan Olaplex Bond Perfector-aineella värikäsittelyn jälkeen. Tämä sitoo rikkisillat tiukasti kiinni toisiinsa. "Kolmas vaihe" sisältää Olaplex Hair Perfector-aineen, jonka saa mukaan kotiin. Tämä ei ole pakollista, mutta vahvasti suositeltavaa. Olaplex Hair Perfectoria käytetään 1-2 kertaa viikossa hiusnaamiomaisesti korjaten näin hiusvaurioita. Itse ainakin huomaan selkeän eron aina Olaplex-käsittelyn jälkeen kotona. Laitan sen pestyihin, pyyhekuivattuihin hiuksiin vaikuttamaan noin 30-60 minuutiksi, jonka jälkeen pesen hiukset uudelleen. Ihanuutta. Kiitos Qhairille ja kampaajalle tästä uudesta ystävästä.


Pidän todella paljon lopputuloksesta. Olen selkeästi blondimpi, mutta omaakin väriä on seassa, mikä
tekee tästä eläväisen ja helppohoitoisen. Olaplex-hoito kotona tekee sen, että hiukseni ovat aika hyvässä kunnossa, vaikka ne on värjätty. Ja kaiken lisäksi, koska oma hiustyyppini on sellainen taipuisa ja lasimainen niin värjäys on tehnyt tästä paljon helpomman käsiteltävän! Nutturat, letit ja kiharat pysyy!! Taisin nyt ainakin vähäksi aikaa jäädä värjäyskoukkuun... Hups.

Ennen ja Jälkeen

Äiti

Pienelle ihanalle pojalle hankitut
pienet ihanat siniset tossut

On ihmeellistä kuinka paljon on tapahtunut alkuvuodesta. En ole ehtinyt kirjoittamaan tänne ollenkaan. Oikestaan en ole ehtinyt tehdä paljon mitään, en edes neuloa. Äitiys on intenssiivistä ja jokapäiväistä puuhaa - mutta ihanaa.

Pieni ihana poikamme R, syntyi 13.01.2016 klo 15:30. Synnytys kesti ikuisuuden (lue: 31,5 tuntia), mutta viimein pieni ihmeemme saapui maailmaan. Pari ensimmäistä päivää eivät menneet ihan niin kuin toivottiin ja vauva joutui viettämään aikaa lastenosastolla. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja pikkuinen kotiutui 5 päivän ikäisenä sairaalasta.

Arki on ollut aikamoista ja hyvin erilaista. Ollaan kuitenkin aika nopeasti päästy kärryille ja nyt kaikki tuntuu jo ihan normaalilta. Rutiinit ovat muodostuneet ja pikkumiehen persoona on tullut esille. Hän on hirmuisen hurmaava, kiltti, hymyilevä ja utelias. Juuri tuli kaksi kuukautta täyteen. Vaikea uskoa, että aika on oikeasti mennyt niinkin nopeasti.

Päivää ennen synnytystä!

Mulla on päässä sata postausideaa, joista osa liittyy toki äitiyteen. On tullut huomattua ja oppitua niin paljon uutta tässä viime aikoina.. heh. Tämä viikonloppu menee tosin nyt isäni ja veljeni kanssa olemiseen. Ovat molemmat nyt meillä kylässä ja yötä, mikä on oikeastaan aika kivaa ja ihanaa. Isänikin saa viettää kunnolla aikaa  lapsenlapsensa kanssa ja hyvin heillä on mennytkin. Meidän pieni hurmuri on vienyt isänikin sydämen mennessään.

Ihanaa kevään alkua teille kaikille! Lupaaaan yrittää postailla useammin, koska ihan oikeasti tekee mieli. Hän vain niin vähän vielä antaa minulle sitä vapaa-aikaa.. ;)

Siiri

(Kirjoitettu jo tammikuun alussa, mutta jäänyt julkaisematta...)

Vuoden ensimmäinen postaus ja joudun suruissani toteamaan, ettei uusi vuosi alkanutkaan parhaimmalla mahdollisella tavalla ja ilon merkeissä...

Meidän perheeseen on heinäkuusta 2014 alkaen kuulunut ihania kesyrottaneitejä. Lokakuussa 2014 laumaan liittyi uusi pieni neiti ja siitä lähtien heitä on ollut kolme ilahduttamassa meidän arkeamme <3 Tuntuu täysin turhalta edes yrittää selittää miten ja miksi ne ovat niin rakkaita kuin ovat, koska sitä ei vaan voi tajuta ennen kuin rottia hankkii.. Rotta ei ole perusjyrsijä. Rotat on jotain ihan muuta.

Totesimme mieheni kanssa joitakin päiviä sitten, että Siiri-rakas on mennyt liian huonoon kuntoon. Hänellä on varmaankin ollut aivoissa kasvain, sillä oireina oli oikeanpuolimmaisten raajojen toimintakyvyttömäksi muuttuminen pikkuhiljaa, väsymys ja rottapieni näytti välillä myös vähän pahoinvoivalta. Lopulta hänen alkoi tehdä tiukkaa pestä itseään sekä syödä ja juoda. Teimme siis sen vaikeimman, mutta oikean, päätöksen ja veimme hänet eläinlääkäriin eilen viimeiselle matkalleen...

Olemme kiitollisia siitä, että saimme Siirin elämäämme ja erityisen kiitollisia siitäkin, että saimme viettää hänen kanssaan kolme vikaa päivää täysillä syöttäen hänelle ihan mitä tahansa hän halusikin ja viettäen hänen kanssaan mahdollisimman paljon aikaa. Lähtö oli liian nopea ja yllättävä, mutta saimme sentään sanoa hyvästit kunnolla.

Pieni raksu on haudattuna takapihalle, jonne sytytimme myös hautakynttilän. Kynttilä sammui tänään samalla hetkellä, kun saimme koko häkin syväputsattua Siirin hajuista ja kaksi jäljelle jäävää tyttöä takaisin sinne. Lähdöstä teki kauniin myös todella kaunis eilinen päivä ja ensilumi ..  <3 Kuten mieheni sanoi, tää oli vähän kuin jostain satukirjasta tietyllä tavalla.. Pienen ei ainakaan tarvinnut enää kärsiä.

Emme vielä tiedä jatkammeko rottaharrastusta kahden jäljellä olevan neidin poismenon jälkeen. Se riippunee vähän siitä jaksammeko haudata lemmikkejä niinkin tiheään tahtiin.. Jää nähtäväksi. Nyt kuitenkin nautimme Minnistä ja Lotasta täysillä.

Lepää rauhassa Siiri (viralliselta nimeltään Sanders Flashing Images) 5.6.2014-5.1.2016 <3

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Vuosi 2015 hupenee silmissä ja tänään elellään viimeistä päivää tätä vuotta! Sen kunniaksi on aika katsoa mitä tuli luvattua tämän vuoden alussa ja miten on mennyt.. :D Täytyy sanoa, että vuosi on ollut aika radikaalisti erilainen kuin alunperin ajattelin.

Tässä nyt kuitenkin alkuvuoden lupaukset:

1. " Saan itseni kiinteään ja hyvään kuntoon ennen häitä. Tämä pitää sisällään säännöllisen tehokkaan treenin sekä terveellisen ja monipuolisen syömisen. Aikaa kymmenen kuukautta, alkaa NYT!
2. Kasvatan pitkän tukan!
3. Teen parhaani pääsykokeiden suhteen. Ruoskin itseäni eteenpäin.
4. Yritän järjestää upeat ja ihanat häät ilman liikaa stressiä. Hyvin se menee, eikä jokaisella yksityiskohdalla ole todellakaan väliä.
5. Uusin vaatekaappini. Tämä on iso vuoden 2015 projekti, jonka olen jo aloittanut. Ja käyttämättömät vaatteet pois kaapista lojumasta ja kierrätykseen!
6. Menen käymään parhaan ystäväni luona Tallinassa, kun mulla on siihen varaa.
7. Menen Ranskaan ja tapaan sukulaiseni.
8. Pidän blogia säännöllisesti, enkä "pelkää" kirjoitella laajasti asioista."

Katsotaas... Kohdat 1, 5 ja 8 ei ihan menneet suunnitelmien mukaan, mutta muuten näyttää aika hyvältä! Tukka on jo jotakuinkin olkapäihin asti,  häät oli mahtavat ja selvisin stressistä aika hyvin, pääsykokeista pääsin läpi ja Tallinna ja Ranska toteutuivat. Ensimmäinen kohta piti paikkansa hetken aikaa, kunnes tulin raskaaksi, 5. kohta ei toteutunut babybumpin takia ja 8. kohta ei vaan onnistunut minulta tänä vuonna... Harmi, koska olisin oikeasti halunnut pitää tätä blogia enemmän. Ei vaan kerta kaikkiaan rahkeet riittäneet. Tästä oli enemmän stressiä kuin terapeuttista hyötyä kaiken "myrskyn" keskellä.

Luin muutenkin blogipostaukseni tammikuulta uudelleen ja sieltä pomppasi silmään eräs kohta:

"Uusi vuosi tuntuu musta aina ihan uudelta mahdollisuudelta. Viime vuonna tapahtui paljon isoja juttuja, kuten yhteenmuutto ja lukiosta valmistuminen, mutta tää vuosi on paljon isompi. Kulta pääsee armeijasta, haen taas yliopistoon, mennään naimisiin, muutetaan.. Täytetään 20 vuotta! Tältä vuodelta odotan paljon ja isosti. Ja jostain syystä olen ihan täynnä intoa - eri tavalla kuin yleensä. "

Jännää miten elämä tuo isoja yllätyksiä eteen. Odotin tältä vuodelta paljon ja sain niin paljon enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Seuraava vuosi 2016 tulee olemaan erilaisin ja jännittävin kaikista. Meistä tulee vanhempia. Minusta tulee äiti. Ei se elämä tule pyörimään minkään muun asian ympärillä, koska tää on vaan niin iso juttu. Jään äitiyslomalle ainakin vuodeksi, jolloin pääasiallinen "työni" on olla läsnäoleva ja rakastava äiti. Vuodesta tulee varmasti äärimmäisen erilainen ja omalla tavallaan haastava, mutta uskon sen olevan myös todella antoisa ja täynnä rakkautta. En malta odottaa tämän seikkailun alkamista!

Aion nyt tehdä perinteiset uudenvuoden lupaukseni ensi vuodelle. Voidaan sitten taas katsoa miten kävi ;)

1. Lupaan olla itselleni armollinen mitä tulee kehon asioihin. Ymmärrän sen, ettei synnytyksestä ja 9kk raskaudesta palauduta hetkessä.
2. Neulon ainakin 10 erilaista asiaa oli kyseessä sitten sukkapareja, pipoja tai lapasia!
3. Menen kesällä Ranskaan vähintään kahdeksi viikoksi aviomiehen ja vauvan kanssa.
4. Aloitan urheilun uudelleen ja teen siitä osan arkea.
5. En jää yksin kotiin lusimaan neljän seinän sisään. Meen johonkin mammajumppaan tai vastaavaan ja tutustun ihmisiin.
6. Palautan kuvataiteen portfolion ja matematiikan esseen tammikuun alussa.
7. Löydän aikaa välillä itselleni ja miehelleni.

Enempää lupauksia en uskalla tehdä, enkä oikeastaan haluakaan, sillä elämäntilanne muuttuu niin rajusti, ettei sitä voi etukäteen käsittää. Innolla odotan mitä vuosi 2016 tuo tullessaan! En olisi ikinä uskonut vuosi sitten, että elämäni olisi nyt tällaista..

Aivan ihanaa uutta vuotta 2016 teille kaikille!

Juhlikaa hyvin, olkaa kunnolla ja nauttikaa uusista mahdollisuuksista!

Kuvailua

Pakko päivittää tännekin hieman kuvia, joita on nyt tullut otettua tolla Olympus Penillä. Kyseessä siis peilitön minijärkkäri eli on todella kätevän kokoinen ja laatu osaa todella yllättää! Perusobjektiivilla mennään ja oon leikitellyt tällä aina, kun valoa on ollut (ja pimeässäkin) eli ei niin paljon kuin toivoisi ;) Kamerassa myös wifi-ominaisuus, joka on sellainen hauska turhuus. Saan siis kuvia suoraan siirrettyä kamerasta puhelimeen tai käytettyä puhelinta ns. kaukosäätimenä kameraan. Ajatuksena minulla oli tätä toivoessani joulupukilta, että saisin kätevän kokoisen kameran, jolla kuvata meidän tulevaa lasta ja vauvantäytteistä elämää ihan liikaa :P

Anopin takapihalta otettu

IKEAn lamppu makkarissa

Lotta-rotasta on kuoriutunut linssilude! 

Jouluja

Lauttasaaresta

En saa tarpeekseni tästä.. Olin hukannut kuvaamisen innon, kun tuntui hankalalta kanniskella sitä mun (oikeasti vieläpä pientä) järkkäriä joka paikkaan, mutta tän pikkuisen pedon saa minne tahansa laukkuun mukaan! Efektejäkin löytyy itse kamerasta ja niitä olen testaillut osassa näistä kuvista. Vielä on niin paljon kuvailtavaa ja kokeiltavaa maailma täys!

Jouluaaton auringonlasku

IKEA-lamppu

Näihin kuviin päätän tämän postauksen. 

Olisi ihanaa päästä kuvailemaan lisää lähipäivinä - kunhan vauvavalmisteluiltani ehdin!

Jouluja ja muuta!

Hei kaikille ja myöhäiset joulutoivotukset tähän samaan syssyyn <3

Meillä on ollut sillä tavalla touhukas joulu, että kolmen päivän sisällä kuljeskeltiin paljon kyläilemässä. Ihanaa tästä huolimatta oli ja minunkaltaiselleni raskaanaolevalle hormonihiirille oli mahtavaa päästä viettämään joulua myös omien porukoiden kanssa 23. päivä joulukuuta. Lahjoja tuli iso läjä ja niistä parhaimpia olivat varmaankin Olympus Pen E-PL7 -kamera sekä Fjellrävenin Kånken-reppu <3 Kaikkea muutakin aivan ihanaa sain/saatiin, kuten Taika- ja Teema-astioita, lampaantalja, herkkuja, sydämenmuotoinen pata, leffaliput ja niiiiiiin paljon muuta! Sain myös ihanalta veljeltäni tosi söpön ja käytännöllisen minijalusta, joka sopii mun uuteen kameraan, joten saan kuvaamisesta todella kaiken tällä hetkellä irti!

Kaikista parasta on kuitenkin ollut oikeasti yhteinen aika ja rauhoittuminen. Ei tarvinnut jouluna tehdä mitään ylimääräistä, ei pestä pyykkiä, ei järjestellä kamoja. Teki todella hyvää viettää joitakin päiviä täydellisessä laiskuudessa ja pyjamaolotilassa.

Sairaalapakkailua

Joulu on kuitenkin nyt takana ja ollaan kullan kanssa laitettu kotia kuntoon todenteolla. Pyykkiä olen pessyt monta kiloa ja rakas on käsipyykännytkin, kun se on minulle aika vaikeaa. Tänään saatiin pinnasänky ja turvakaukalo kuntoon. Vielä pitäisi muun muassa vaunut laittaa kasaan ja kuosiin, järjestellä vauvan koko vaatekaappi ja pestä sitterin sekä leikkimaton päällisiä, mutta ne ehtii tehdä tässä tällä viikolla. Akuutit hommat on hoidossa. Sain myös viimein aikaiseksi pakata sairaalakassini lähestulkoon valmiiksi, joten stressi senkin suhteen hellitti.

Rv 38

Raskausviikkoja on kasassa nyt 38+1 ja olo on sen mukainen :D Kipuja löytyy, olen hidas ja olo on
hieman tukala, mutta kaiken kestää, kun tietää sen olevan ihan kohta ohi. Minä hetkenä tahansa saatan (aviomiestäni lainaten) "räjähtää", joten on helpottavaa, että asiat alkaa olla valmiina. On se hullua ajatella, että meistä tulee vanhempia ihan piakkoin.. Laskettuun on alle kaksi viikkoa aikaa! Osa musta on kauhusta kankeana ja osa todella innoissaan. Tavallaan en kyllä oikeasti malttaisi odottaa, että saan nähdä meidän pienen ruttunaaman livenä mun edessäni <3 Aika vahva hänestä on muutenkin tullut, joten kylkiluideni kannalta olisi ehkä hyvä, jos hän kohta ulostautuisi :D Kovasti tosin toivon, että odottaisi uuden vuoden yli, koska sitten on varmasti kaikki valmista ja onhan se nyt mukavampi olla alkuvuoden kuin loppuvuoden lapsosia, eikö?

Kaiken kaikkiaan elämä rullaa kovaa vauhtia eteenpäin ja täällä kovasti jännitetään, että milloin alkaa tapahtua. Paljon tekemistä, paljon odottamista, paljon iloa. Uuden vuoden vietämme täällä Etelä-Suomessa osittain mun porukoilla ja osittain keskenämme, joten ihan rauhassa ja omaan tahtiin saa senkin tehdä. Elämä on aika kivaisaa.

Paras käsirasva

Näin joulun ja kaukana Etelä-Suomesta pysyvän talven kunniaksi ajattelin jakaa teille salaisuuden: maailman parhaan käsirasvan.

Mulla on ihan älyttömän kuivat kädet suurimman osan vuodesta, kuivuvat helposti ja halkeilevat kynsien ympäriltä, jolloin sattuu ja verta valuu. Sain kuitenkin vuosi sitten äidiltäni joululahjaksi Body Shopin hamppukäsirasvan ja -jalkavoiteen. Ihan parasta ikinä. Enää ei kädet halkeile, kivut on poissa ja pehmeys saatu takaisin!

Suosittelen siis ehdottomasti teille kaikille tätä käsirasvaa ja sen kumppaniksi voi hyvin ostaa jalkarasvan, joka myös pitää kovat kantapäät ja päkiät poissa! Näitä myydään sekä erikseen että yhdessä samassa paketissa! Rasva on hyvin riittoisaa ja imeytyy hyvin. Käytän sitä enimmäkseen iltaisin mennessäni nukkumaan. Olen myös kuullut mm. yhdeltä opiskelijakaveriltani, että tämä rasva on paras, joten en ole mielipiteeni kanssa yksin ;)

Kokeilkaa!
Plussana tuotteen ekologisuus ja eläinystävällisyys tietenkin ;)

10 asiaa, joita kukaan ei kertonut minulle raskaudesta

Viikko 34

Täytyy todeta, että olen pienestä asti ollut vauvahullu, lukenut vauvakirjoja, katsonut elokuvia, jossa aiheena on lapsen saaminen ja haaveillut perheen perustamisesta. Siitä huolimatta oli paljon asioita, joista minulla ei ollut aavistustakaan ennen kuin olin oikeasti raskaana. Oi tätä kaikkea mitä minulle ei kukaan etukäteen kertonut...

1. Aamupahoinvointi ei välttämättä sisällä oksentamista, eikä välttämättä rajoitu aamuun, vaan voi kestää vuorokauden ympäri ja monta viikkoa. Pahoinvointi voi myös tulla takaisin keskellä raskautta tai sen loppupuolella tai kestää läpi koko raskauden! Jee.
2. Itsestäsi huolehtiminen on vaikeaa. Kävin eilen pedikyyrissä, koska en mitenkään enää yllä jalkoihini. En ole oikeastaan yltänyt moneen kuukauteen. Täysin mahdotonta sheivata tai lakata varpaankynsiä. Oikeasti, kauneushoitoloiden korvaamaton apu on tarpeen ellei halua näyttää luolanaiselta.
3. Ihosi ei välttämättä hehku kauneuttaan, kuten väitetään. Voi olla, että saat aknen. Voi olla, että hormonit pelleilee sun naaman kustannuksella koko 9kk ajan.
4. Hajuaistisi ei vain ole hieman parempi, vaan muutut joksikin supersankariksi, joka haistaa 100 metrin päähän, jos joku on tänä aamuna polttanut yhden tupakan. Yhden. Ja kyllä, se lisää pahoinvointia.
5. Kaikki mitä rakastat syödä ei ole enää ok. Okei, liioittelen. Mutta oikeasti: ei alkoholia, ei ranskalaisia juustoja, ei punaista lihaa muuten kuin läpikypsänä, ei graavilohta, ei mätiä, ei maksapasteijaa tai paté'ta, ei savustettuja asioita kuten poroa, ei mereneläviä.. Yhtäkkiä joulupöydästä ei löydy enää mitään syömäkelpoista :D Tämän lisäksi voi olla, että ikuiset herkut, kuten suklaa, eivät enää mene alas ja oliivit suoraan purkista alkaa tuntua todella hyvältä ajatukselta. Weird, I know.
6. Jumalattomat kivut. Sitä jotenkin olettaa, että raskaus on kivutonta ja se kärsimys alkaa sitten vasta synnytyksen käynnistyttyä. No joillakin, kuten minulla, voi tulla kovia kipuja selkään tai nivusiin, johtuen raskaushormoneista ja paikkojen löystymisestä sekä kohdun isosta koosta. A.K.A välillä en kävele, asennon vaihtaminen on kivuliasta ja en pysty edes ottamaan sukkiani itse pois jaloista. Kuukausi jäljellä.
7. Hengittäminen on yliarvostettua. Näytän ja kuulostan keuhkoahtauman saaneelta valaalta. Ihan jees, siihen tottuu. Mut.. miltä tuntuikaan, kun pystyy vetää keuhkot täyteen happea? Olen unohtanut.
8. Hyvästi naiselliset alusvaatteet. Millään muulla ei ole merkitystä kuin mukavuudella raskauden aikana. En olisi ikinä uskonut sanovani näin. Pitsi on out, kaarituelliset liivit on out. Oikeastaan kaikki mikä ei näytä mummoalusvaatteilta on out ja ihaninta maailmassa on tisseihin asti ylettyvät alushousut sekä imetysliivit, jotka näyttää trikootopeilta. En välitä, kunhan on mukava olla. 
9. Mahalaukkusi on rusinan kokoinen. Rusinan. Kerralla saa syötyä älyttömän pieniä annoksia, mikä tarkoittaa sitä, että syö pitkin päivää, koska ei saa yhdellä aterialla alas kuin ehkä 4v lasten annoksen.
10. Millään näistä ei oikeasti ole mitään väliä. Joo, on kipuja, ei saa syödä mitään, hengittäminen on vaikeaa ja on paha olo. So what? Raskauden aikaisten liikkeiden tunteminen ja vauvan kasvun seuraaminen sekä jokainen vuorovaikutustilanne, jonka syntymättömän lapsensa kanssa käy ei voi sanoin kuvailla. Mikään ei ole näin ihanaa ollessa samalla näin tukalaa. En vaihtaisi tätä mihinkään.

Tämmöinen pieni valitushuumoripläjäys tälle päivälle!

Ihanaa huomista kolmatta adventtia kaikille! <3 

Kasvamassa aikuiseksi?

Rakastan asua täällä.

Syksyn toinen flunssa saapui ja olen maannut nyt kotona kolme päivää kipeänä. Huonoja puolia tässä sairastelussa on tylsistyminen elävältä, kun haluaisin tehdä sata tekemätöntä asiaa, mutta vointi ei anna periksi. Hyviä puolia? Olen saanut paljon aikaa rentoutua, ajatella ja neuloa. Toisin sanoen tämän voisi ottaa henkisenä terapialomana.


Olen ajatellut paljon elämääni ja itseäni viimeiset päivät. Olen todella syventynyt omaan sielunelämääni, oikein silleen länsimaalaisen itsekkäästi. Olen 33 viikkoa raskaana ja minulla on noin 6,5 viikkoa itsekeskeistä elämääni jäljellä, eikä oikeasti edes sitä, koska raskaus ja tuleva äitiys ovat muuttaneet minua jo nyt. Välillä tuntuu siltä, että olen muuttunut nyt jo niin paljon, eikä kukaan - ei edes minä itse - ymmärrä sitä vielä. Tarkastelen tätä yhden elämänalueeni kautta, koska tässä se ehkä näkyy eniten:

Monet minut tuntevat tietävät, että vaikka olen henkisesti oikeasti suhteellisen rikas ihminen niin olen myös hyvin ulkonäköpainotteinen ajoittain. En tiedä onko se jotain mikä on peritty Ranskan puolelta vai vain minun tapani olla ja kontrolloida maailmaani. En ole se turhamaisin ihminen, enkä laita älyttömiä summia rahaa ulkonäkööni, mutta tykkään näyttää hyvältä ja ennen kaikkea haluan huolehtia kehostani. Pahimpiin pelkooni kuuluu ylipaino, löllöisyys ja voimattomuus. Raskaus on muuttanut tätä asiaa paljon. Viime keväänä minulla oli personal trainer-kausi, enkä ole oikeasti koskaan voinut fyysisesti paremmin kuin silloin. Liikuin paljon ja söin grammalleen oikein, olo oli mahtava. Tulin raskaaksi aika pian tämän kauden aloittamisen jälkeen, jolloin tuli sellaisia maallisia ongelmia kuin raskauspahoinvointi. Liikkumisen oli pakko loppua hetkeksi ja en saanut suustani alas mitään muuta kuin sämpylää ja kalkkunaleikkeleitä. Tätä kesti jonkin aikaa.

Neulominen on parasta kipeänä
- kunhan ei oo liian huono olo heh..

Kun pahin aamupahoinvointi väistyi tuli häiden suunnitteluaika. On ihme, että ylipäätänsä ehdin
nukkua tuon reilu 1,5 kuukauden aikana. Painokaan ei pahemmin noussut, vaikka raskaus eteni vauhdikkaasti, sillä tein jatkuvasti jotain tai ravasin jatkuvasti jossain, vaikka en aitoa liikuntaa harrastanutkaan. Välillä unohdin jopa syödä, hyi minä. Häiden jälkeen tuli koulun aloitus ja iso flunssa. Sitä ei muuten uskoisi kuinka paljon aikaa luokanopettajakoulutus vie! Olen käsittänyt kavereihin verrattaessa, että meidän opintopiste on ilmeisesti sama kun muiden kaksi työmäärän perusteella. Meitä ei päästetä helpolla ja on paljon kasaantuvaa tehtävää jatkuvasti. Lisäksi päätimme tietenkin muuttaa samaan aikaan eli tekemistä riitti ja raskauskin alkoi jo tuntumaan enemmän.

Elämäni on hieman rauhoittunut nyt. Koti on kovalla vauhdilla melkein valmis, lastenhuonetta on hieman aloiteltu ja koulu kevenee koko ajan joulua kohti. Olen nyt kuitenkin ollut liikkumatta noin puoli vuotta ja se näkyy: olen leventynyt kyljestä, takapuolesta, käsivarsista.. Se myös tuntuu. Alan olla jo sen verran isokokoinen, että liikkuminen on hankaloitunut. En voisi kuvitellakaan meneväni jumppaamaan, enkä oikein uskaltaisi tehdä salilla mitään, koska tauko on ollut jo niin pitkä ja kroppani on minulle hieman vieras. Olen siis yrittänyt käydä kävelyillä ja olla muuten vain aktiivinen ihminen. Olen myös suunnittelut aloittavani mammajoogan ensi viikolla, kun olen toipunut flunssastani. Olin jotenkin tuudittautunut sellaiseen maailmaan, että "on jo liian myöhäistä", "minkäs tälle enää voi". Koskaa ei ole liian myöhäistä. Jos aloitan nyt niin ehdin liikkua pari kuukautta ennen lapseni syntymää ja siinä ajassa ehtii jo tehdä paljon. Olen todella nuori, kehoni vahvistuu nopeasti.

Koko tämän ajatusketjuni pointti on se, että vuoden takainen minä olisi tullut hulluksi. Vuoden takainen minä ei kestäisi omaa peilikuvaansa nyt. En voi väittää, etteikö tässä olisi ollut heikkoja hetkiä. Tuntuu siltä, että raskaus muuttaa kehoani päivittäin. Olen joka päivä vähän isompi, vähän erilainen. Tajusin kuitenkin, että kroppani on edelleen minun, vaikkakin tuntuu kovin omituiselta usein. Raskausarpia on alkanut ilmestyä, eivätkä ne ole yhtään niin kamalia kuin miltä aluksi tuntui tai mitä pelkäsin.. Toivoin oikeasti, että kuuluisin siihen 10% joka ei saa raskausarpia, mutta olisihan se pitänyt arvata, että turha toivo :D Eikä se haittaa.

Sisälläni kasvaa pieni ihme. Pienen pieni ihme, jonka kanssa kommunikoin päivittäin. Hän on aktiivinen heiluja, joka ilmaisee ärtymyksensä, jos istun liian lysyssä ja reagoi isänsä lauluun. Hän on pieni aarre ja äitiäni lainatakseni: minä olen aarteenkantaja.
Se on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Eikä sillä ole väliä, että se tulee näkymään kehossani tulevaisuudessa. Aion palautua mahdollisimman hyvin ja aion tehdä töitä sen eteen, että olisin taas hyvässä fyysisessä kunnossa. Mutta en aio hävetä arpiani, enkä aio vihata peilikuvaani. En ole oikeasti edes antanut itseni mennä niin huonoon kuntoon kuin mitä olin jossain vaiheessa päässäni kuvitellut. Ylimääräistä toki löytyy, mutta iso osa on raskauden aikaansaannosta, ei liikkumattomuuden. Kaikki järjestyy ajallaan.

Peilistä tuijottaa takaisin hyvin onnellinen nuori nainen. Nuorella naisella on hyvin kiva, pyöreä raskausmaha. Maha muljahtelee, kun siellä liikuskelee hyvin ihana pieni poika. Millään muulla ei ole mitään väliä.

..
Olenkohan viimein kasvamassa aikuiseksi?

Kun täytyy hidastaa tahtia

Hej alla!

Koko meidän yhteiskunta pyörii tehokkuuden ja suorittamisen ympärillä. Sen huomaa jokaisen tavasta puhua ja toimia. Kaupungeissa ihmiset ovat keskimääräisesti onnettomampia ja stressaantuneempia kuin maalla ja viime viikonloppuna sain todistaa tämän käytännössä, kun ajoimme kullan kanssa Espoosta Kokkolaan ja takaisin kahden päivän sisällä. Stressin ja kiireen huomaa täällä etelämmässä ihmisten tavasta kommunikoida toistensa kanssa sekä muun muassa ajotavoista tuolla liikenteessä.

Olen 11-vuotiaasta asti ollut "kiltti tyttö", täydellisyyttä tavoitteleva tyttö, suorittajatyttö. Täydellisesti sopeutuva tähän yhteiskuntaan siis... Paitsi että: ennen en ollut raskaana ja pystyin pusertaa itseni ties mistä läpi välittämättä omasta väsymyksestäni tai stressistäni. Se ei vaikuttanut suoranaisesti muihin kuin minuun (tosin voi olla, että mieheni ja äitini ovat eri mieltä tästä). Nyt asiat ovat toisin.

1/3 tentitlukemisesta sekä meidän Minni-rotta

Toinen periodi alkoi yliopistossa ja istuin ensimmäiset luennot eri aineista viime viikon maanantaina.
Bussissa juuduin ruuhkaan (kahdesti) ja kun pääsin kotiin olin todella känkkäränkkä. Purin tämän kaiken tietysti mieheeni, jonka jälkeen illalla puhkesin lohduttomaan itkuun. Tajusin viimein mikä mua vaivaa: stressi, pettymys itseeni ja arkeeni sekä suru: Suru siitä, etten ole ehtinyt nauttia raskaudestani viikkoakaan niin kuin olisin oikeasti halunnut. Alkuraskaus meni pääsykokeisiin lukemiseen ja niiden tekemiseen, sitten oli häiden suunnittelu joka vei KAIKKI mehut, sitten alkoi opiskelut, joihin olen panostanut täysillä, jonka jälkeen piti jo alkaa valmistella muuttoa, jonka jälkeen muutettiin ja nyt ollaan oltu kuukausi niin, että teen hirveästi hommia sekä kotona että koulussa. Ei ihme, jos väsyttää ja harmittaa. Odotan esikoistani ja en ole saanut pysähtyä siihen kunnolla.

viikko 30 - hui kuinka hän kasvaa!

Tajusin viime viikon alussa, että arkeni nyt ei ole sitä mitä haluan. Olen jo viikolla 30 ja haluan nauttia siitä, että tunnen pienen poikani liikkeet, siitä että hän reagoi puheeseen ja lauluun sekä kosketukseen, siitä että halkean onnesta, kun ajattelen ensi tammikuussa syntyvää pientä aarretta. En ehdi pysähtyä, jos yritän suorittaa alle 7 viikossa yli 21 opintopistettä. Jätin siis maantiedon pois ja pidemmän mietinnän jälkeen myös kasvatuspsykologian. Tunnen oloni nyt paljon rauhallisemmaksi ja onnellisemmaksi. Ehdin pysähtyä potkuihin ja vauvahankintoihin. Ehdin suunnitella meidän tulevaa arkea ja vauvaonnea. Näin sen pitääkin olla.

Nautin nyt siis elämästäni suuresti. Suoritan sopivan määrän opintopisteitä ennen joulua, odotan jo äitiyslomaa, nautin pienestä aarteesta ja meidän uusi koti edistyy kovaa vauhtia! Eilen käytiin hakemassa eräältä ihanalta nuorelta äidiltä turvakaukalo ja Bugaboo-ratasosa, joista tulee olemaan meille paljon hyötyä ja iloa! Ne oli tavallaan ensimmäiset isommat hankinnat vauvaa varten, koska lastenhuoneen kimppuun ei olla ehditty vielä yhtään - pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Joskus täytyy hidastaa tahtia niin kaikesta tulee paljon kivempaa. Ehtii sitä myöhemminkin.

Jonkun viesti OKL:n vessassa. Täyttä totta!
Let's all be positive!